Englannin ex-maajoukkuevahti nimesi syyllisen Joe Hartin vaikeuksiin – ”Sen on täytynyt satuttaa häntä”

Englannin maajoukkueen entinen maalivahti Paul Robinson pitää Manchester Cityn manageria suurimpana Pep Guardiolaa syyllisenä siihen, että Joe Hartin ura on kääntynyt laskuun.
West Hamissa tätä nykyä pelaavan Hartin nimeä ei löytynyt listalta, kun päävalmentaja Gareth Southgate nimesi keskiviikkona Englannin MM-kisajoukkueen.
[readmore from=Joe-Hart]
City on lainannut Hartin muualle niiden kahden kauden aikana, kun Guardiola on ollut managerina. Robinsonin mielestä juuri Guardiolan kohtelu on ollut syynä 31-vuotiaan englantilaisvahdin vaikeuksiin.
– Mielestäni hän on (menettänyt itseluottamuksensa). Minäkin kävin saman asian läpi urani aikana, Robinson sanoo talkSPORTin haastattelussa.
– Koin saman Tottenhamissa; Juande Ramos tuli sisään. Hänellä oli jo valmiit ajatukset minusta, eikä hän halunnut minua sinne. Maalivahtina haluaa tuntea olevansa numero 1 – haluaa tuntea luottamuksen ja oman roolin joukkueessa.
– Tiedän, että Joe on sellainen. Hänen oli pakko lähteä lainalle ja katsoa muita vaihtoehtoja. Sivuun jääminen Manchester Cityssä on satuttanut häntä. Siitä ei ole epäilyksen häivääkään, sen on täytynyt satuttaa häntä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla