Valioliigaseura panee haisemaan – aikoo käyttää pelaajahankintoihin enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin
Kuva: Getty Images
Lontoolaisseura West Ham United aikoo käyttää tämän kesän siirtoikkunan aikana enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin, uutisoi BBC verkkosivuillaan.
Hammers pestasi managerin paikalle chileläisen Manuel Pellegrinin, joka hakee neljää tai viittä uutta pelaajaa joukkueeseen.
[readmore from=West-Ham]
– Käytämme luultavasti enemmän rahaa tämän ikkunan aikana kuin olemme käyttäneet missään ikkunassa aiemmin, West Hamin toinen omistaja David Gold sanoo talkSPORTille.
Goldia ja toista omistajaa David Sullivania on aiemmin kritisoitu siitä, ettei seura ole käyttänyt tarpeeksi rahaa pelaajahankintoihin.
West Ham päätyi tämän kauden Valioliigassa 13:nneksi. Sijoitus oli seuran huonoin neljään vuoteen, ja sarjapaikka varmistui vasta kaksi viikkoa ennen kauden päättymistä.
Seura on viime vuosien aikana käyttänyt tyypillisesti 35–45 miljoonaa puntaa kesän pelaajahankintoihin. Gold ei osaa arvioida, mihin yhteissumma tällä kertaa nousee.
– Tarkkaa summaa ei voi sanoa, koska ei tiedetä, ketkä pelaajat lähtevät, ja se tuo kassaan lisää rahaa. Hän tekee asian eteen töitä juuri nyt. Siksi hänet tuotiin seuraan.
– Hän tunnistaa paikat, joita hänen mielestään pitää vahvistaa. Sen jälkeen hänen tehtävänsä on kertoa meille niiden pelaajien nimet ja me teemme kaikkemme hankkiaksemme heidät.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa