BBC: 34-vuotiaasta sveitsiläispelaajasta Arsenalin kesän ensimmäinen hankinta
Kuva: Getty Images
Brittiläismedia BBC uutisoi, että Stephan Lichtsteiner on lähellä siirtoa valioliigaseura Arsenaliin.
34-vuotias laitapuolustaja on edustanut Juventusta kesästä 2011 alkaen, mutta hänen sopimuksensa päättyy tänä kesänä. Hän on siis hankittavissa ilman siirtokorvausta ja lähteen mukaan Arsenal on tällä hetkellä todella vahvoilla.
Arsenalin managerin paikalta juuri poistunut Arsène Wenger tuli tunnetuksi muun muassa useista nuorista pelaajista, joita hän hankki seuraan. Ensi kaudella tehtävässä aloittava Unai Emery aikoo kuitenkin aloittaa oman aikakautensa päinvastaisella hankinnalla, sillä hän haluaa joukkueeseen lisää kokemusta ja johtajuutta.
Sveitsiläispelaaja sai vielä viime kaudellakin vastuuta 32 Juventuksen ottelussa. Yhteensä hän on edustanut seuraa 250 kertaa ja voittanut sen paidassa muun muassa seitsemän Serie A:n mestaruutta.
LUE MYÖS:
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”

- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat