Isä vahvisti konkaripuolustajan Arsenal-siirron – paljasti myös Man Unitedin kiinnostuneen
Kuva: Getty Images
Borussia Dortmundin keskuspuolustaja Sokratis on viittä vaille Arsenalin pelaaja. 29-vuotiaan kreikkalaisen siirron käytännössä vahvisti hänen isänsä Charalambos, joka puhui radiokanava 24/7:lle. Siirtosummaksi määrittyy Bildin mukaan 19 miljoonaa euroa, eikä kaupan toteutuminen riipu enää kuin lääkärintarkastuksesta.
– Hän on onnellinen ja paraikaa Englannissa. Tiistaina hän hoitaa kaiken tarvittavan, ne tavalliset jutut. Kaikki menee hyvin ja hän on siirrostaan onnellinen, Sokratisin isä kertoi.
Samalla pelaajan isä paljasti myös, että Arsenal ei ollut ainoa seura, joka Sokratista havitteli omakseen. Myös Manchester United oli Sokratista lähestynyt, mutta United ei pitänyt asian kanssa kiirettä.
– Myös United oli hänestä kiinnostunut, mutta Sokratisin olisi pitänyt odottaa heinäkuuhun asti. Unitedilla on todella hyvät suhteet Dortmundiin. Seurat keskustelivat keskenään, mutta Sokratis päätti lähteä mieluummin Arsenaliin.
Sokratis tullee allekirjoittamaan Arsenalin kanssa kolmivuotisen sopimuksen. Hän on ansainnut Dortmundissa noin viiden miljoonan euron bruttopalkkaa, mutta Gunnersissa sama palkka on tarjolla nettona.
Arsenalissa pelaa entisistä Dortmundin pelaajista myös Pierre-Emerick Aubameyang ja Henrikh Mkhitarjan. Lisäksi seuran pelaajahankinnoista vastaa entinen Dortmundin pääscoutti Sven Mislintat.
Lähde: Transfermarkt
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi