Englannin MM-vastustajalla surkea päivä – konkaripelaaja loukkaantui ja rahat varastettiin
Englannin alkulohkoon arvottu MM-kisojen ensikertalainen Panama koki keskiviikkona kovia. Panama ei ainoastaan hävinnyt harjoitusottelua Norjalle maalein 0-1, vaan menetti myös yhden kokeneimmista pelaajistaan. Lisäksi joukkue joutui varkauden uhriksi.
Vaihdosta toiselle puoliajalle sisään tullut 30-vuotias laitalinkki Alberto Quintero sai maistaa 53. minuutilla Norjan Björn Maars Johnsenin kovuutta. Quintero pelasi ottelun loppuun, mutta pelin jälkeen selvisi, että konkarin oikean jalan varvas oli murtunut. Se merkitsi välittömästi Quinteron MM-kisahaaveiden murentumista.
90 A-maaottelua pelannut Quintero oli juuri ennen tuoreinta takaiskua toipunut reisivammasta ajoissa mahtuakseen Panaman 23 miehen pelaajalistalle. Panama nimesi jo Quinteron korvaajaksi Gentin 21-vuotiaan Ricardo Ávilan.
Lisää harmia Panaman joukkue sai sitä, että pelaajien rahavaroja ja tavaroita varastettiin joukkueen oslolaisesta hotellissa. Varkaat saivat saaliikseen 3 000 dollaria sekä rannekelloja.
Lähde: La Prensa
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna