Arsenaliin siirtyneellä Bernd Lenolla paljon tuttuja joukkueessa – Sven Mislintatin vaikutus alkaa näkyä

Maalivahti Bernd Leno siirtyi viime viikolla Arsenaliin Bundesliigan Leverkusenista. Uuteen pukuhuoneeseen pre-seasonilla saapuessaan hän ei kuitenkaan ole ventovieraiden ympäröimä. Pelaajien virta saksalaisseuroista Gunnersiin ei liene sattumaa.
Dortmundista Pohjois-Lontooseen siirtynyt pelaajakoordinaattori Sven Mislintat oli hyvin selkeästi esillä, kun Pierre-Emerick Aubameyang siirtyi tammikuussa Arsenaliin juuri mustakeltaisesta seurajärkäleestä. Vielä vahvistumattomien tietojen mukaan samalta suunnalta Tykkimiehiin liikahtaa lähiaikoina myös toppari Sokratis Papasthatopoulos. Henrikh Mkhitarjan on hänkin entinen Borussia-pelaaja.
Jo ennen Mislintatin tuloa Arsenalin profiilipelaajiin kuului saksalaisia, joista osa on Lenolle hyvinkin tuttuja.
– Olen tuntenut Shkodran Mustafin jo ainakin 10 vuotta. Kasvoimme yhdessä juniorimaajoukkueissa, ja onkin jotenkin hassua, että törmäämme nyt Arsenalissa!
26-vuotias torjuja oli ystäväänsä luonnollisesti yhteydessä jo kauan ennen siirtoa.
– Puhuin Mustin kanssa Arsenalista jo useita kuukausia sitten, ja hän kertoi hyviä asioita. Tunnen hänet ja Mesut Özilin maajoukkueesta, Bundesliigan puolesta taas Granit Xhaka, Aubameyang ja Mkhitarjan ovat tuttuja.
Viimeisen viiden kauden ajan Leno on pelannut Aubameyangin vastustajan riveissä.
– Tulee olemaan erityistä päästä samaan joukkueeseen. Hän on uskomattoman nopea, ja sitä maalivahtina oppii kyllä arvostamaan.
Yksi tuttu saksalaisnimi, Lenon omalta sektorilta, sen sijaan poistui lähes samanaikaisesti tämän oman siirron kanssa Arsenalista. Jens Lehmannin yhteistyö vanhan seuransa kanssa päättyi viime viikolla.
Lähde: Arsenal
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”