Arsenal-vahti kehottaa ylpeyteen: ”Jätimme kentälle viimeisenkin hikipisaramme”
Kuva: Getty Images
Rangaistuspotkukilpailun jälkeen Englannille kärsitty tappio tiesi Kolumbian MM-turnauksen päättymistä.
Jordan Hendersonin yrityksen pilkkukisassa torjunut David Ospina oli muun joukkueen tavoin ottelun päätyttyä murtunut mies. Arsenalin kirjoilla oleva maalivahti nähtiin kentällä kyynelehtimässä katkerasti.
Nyt kyyneleet on kuivattu, ja Ospina kehottaa maanmiehiään lopulta olemaan ylpeitä joukkueesta.
– Lähdemme kotiin, ja se on ikävää, mutta nyt on aika nostaa pää pystyyn, 29-vuotias sanoi Mundo Deportivolle.
Eilen nähdyn kaltainen ratkaisu ottelulle on aina jossain määrin arpapeliä.
– Se on arvontaa. Olimme ensin onnekkaita (Hendersonin vuorolla), mutta sitten kaksi meistä epäonnistui maalinteossa – ja se siitä sitten.
Ottelu näytti pitkään ratkenneen jo varsinaisen peliajan rankkariin, jonka Harry Kane painoi verkon perukoille. Taistelu ei kuitenkaan ollut ohi – Yerry Mina toi Kolumbian tasoihin 93. minuutilla.
– Jätimme kentälle viimeisenkin hikipisaramme. Turnaus on nyt ohi, mutta lähdemme siitä tietäen, että annoimme kaikkemme.
Ospinalla henkilökohtaisesti lienee seuraavaksi edessään maisemanvaihto. Arsenal kiinnitti maalilleen jo Bernd Lenon, minkä lisäksi Petr Cech on ilmoittanut jäävänsä taistelemaan peliajasta Gunners-veräjällä.
LUE MYÖS:
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta