”Football’s coming home” hoilattiin taas heinäkuun alkupuoliskolla, kun toiveet Englannin MM-menestyksestä nostivat taas päätään saarivaltakunnassa. Neljäs sija oli toki Englannin paras saavutus 28 vuoteen ja enemmän, kuin moni uskalsi odottaa, mutta silti kisojen päättyminen kahteen perättäiseen tappioon oli joukkueelle epäilemättä karvas pala.

Englannin suurimpiin onnistujiin kisoissa kuuluu ehdottomasti Tottenhamin laitapuolustaja, 27-vuotiaana arvokisoissa debytoinut Kieran Trippier.

Trippier ampui vapaapotkusta yhden kisojen hienoimmista maaleista Kroatian verkkoon MM-välierässä, mutta joutui seuraamaan loukkaantuneena sivusta sekä ottelun jatkoajan että pronssiottelun. Jo sitä ennen hän oli kuitenkin varmistanut dominointinsa kisojen keskitystilastossa.

Statman Dave

@StatmanDave
Kieran Trippier's first half by numbers:

5 ball recoveries
3 interceptions
1 chance created
1 🚀 of a free kick

Bury Beckham at it again. #ENG

Mitalia ei Trippierkään kaulaansa saanut, mutta tunnustuksia kotipuolessa kuitenkin. Trippier oli Buryn kaupungin historian ensimmäinen MM-kisapelaaja, ja kaupunki kunnioittaakin omaa kasvattiaan antamalla hänelle ”Freedom of Bury” -arvonimen.

bet365

@bet365
Kieran Trippier will be handed the freedom of his hometown of Bury, the highest accolade the council can bestow on a civilian.

The Bury Beckham 🙌

Cllr Tamoor Tariq

@TamoorT
The leader of the council @CllrRShori has just announced @BuryCouncil will be nominating @trippier2 ( Kieran Trippier) for Freeman of the Borough given the historic contribution the Bury born player has made to #WorldCup18

Squawka

@Squawka

Squawka

@Squawka
1. Squawka's BEST and WORST XIs of the entire 2018 World Cup with @sportingindex - sqwk.at/BestWorstWC

@muhammadbutt had some serious decisions to make.
Kieran Trippier's 2018 #WorldCup:

• Most crosses (48)
• Most chances created (24)
• Most tackles won (15) by an England player
• Joint-most chances created in a single game (7)
• Only player to score a free-kick in the knockout stages

The freedom of Bury awaits. 🗝

Vieläkin erikoisemman huomionosoituksen antoi kuitenkin yksi Buryn kaupungin Lidl-marketeista. ”Buryn Beckham” sai nimittäin Lidlin parkkipaikalle oman henkilökohtaisen parkkiruutunsa. Milloinkahan mahtaakaan mies ehtiä Buryn Lidliin evästä hakemaan?

Rebel FC

@FCRebelTweets
Lidl in Bury have given Kieran Trippier his own reserved parking space at his hometown store.

Not quite a winners medal but not bad for a summers work.