Tätä Man Unitedin kannattajat eivät halunneet kuulla – José Mourinho varsin huolissaan

Manchester United on tällä hetkellä Pohjois-Amerikassa valmistautumassa tulevaan valioliigakauteen. United kohtaa harjoitusotteluissa muun muassa AC Milanin, Liverpoolin sekä Real Madridin.
Ensimmäinen harjoitusottelu pelattiin jo aikaisin perjantaiaamuna, kun United ja meksikolainen Club America tasasivat pisteet 1-1-lukemin. Unitedin ainokaisen teki Juan Mata.
Unitedin manageri José Mourinho ei maalaillut kovin ruusuista kuvaa harjoitusotteluista. Unitedilta puuttuu useita MM-kisapelaajia kokoonpanostaan. Mourinhon mukaan muilla joukkueilla on paremmat lähtökohdat otteluihin kuin Unitedilla.
– San Jose on keskellä kautta ja AC Milanilla on mukana kaikki pelaajat, koska Italia ei ollut MM-kisoissa. Liverpoolilla taitaa olla kaikki mukana paitsi Englannin maajoukkuepelaajat (Jordan Henderson ja Trent Alexander-Arnold).
– Real Madridin tilanne on se, että Espanja putosi jo aikaisessa vaiheessa, joten heillä on kaikki mukana. Lisäksi esimerkiksi Gareth Bale ja Karim Benzema eivät olleet MM-kisoissa, joten tulemme kohtaamaan joukkueita, jotka ovat paremmin varusteltuja kuin me.
Mourinho ei ole huolissaan, mutta varoitti, että lunta saattaa tulla tupaan.
– En ole huolissani siitä. En ole huolissani, jos häviämme, en edes silloin, jos häviämme ”ei niin kaunein lukemin”, Mourinho totesi.
Mourinho ei ole ollut tyytyväinen harjoituskauden miehitykseensä. Kauden alku huolestuttaa portugalilaisluotsia.
– En ole huolissani, jos häviämme pahasti. Olen huolissani, koska emme harjoittele ja sitten alkaa Valioliiga ilman useita pelaajiani. Mutta asiat ovat miten ovat ja meidän täytyy ottaa paras irti näistä pelaajista, mitä meillä nyt on, Mourinho sanaili.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin