Englanti: Gareth Southgaten halutaan jatkavan – ”kilpailukykyinen tarjous”
Kuva: Getty Images
Englannin jalkapalloliitto FA haluaa tehdä pidennetyn jatkosopimuksen maajoukkuevalmentaja Gareth Southgaten kanssa.
MM-kisoissa kannuksiaan kiillottaneen luotsin nykyinen sopimus jatkuu vuoteen 2020 – tähän toivottaisiin kahden vuoden lisäystä.
Liiton toimitusjohtaja Martin Glenn uskoo myös Southgaten itsensä olevan jatkon kannalla.
– Toivoisimme Southgaten jatkavan, ja uskon että hän itsekin haluaa niin tapahtuvan. Emme kuitenkaan ole päässeet asiassa sen pidemmälle, sillä hän viettää vielä lomaansa.
Raha on tietysti merkittävä tekijä, ja esimerkiksi valioliigaseuran tarjous saattaisi sen puolesta vielä sotkea suunnitelmia.
– Tehtävämme on saada aikaan kilpailukykyinen tarjous, ja varmistaa että niin valmentajamme kuin muukin henkilöstömme nauttii asianmukaista korvausta työstään. Palkkioissa emme toki ikinä pysty kilpailemaan valioliigaseurojen kanssa.
Kisat saivat Glennin suorastaan hykertelemään tyytyväisyydestä. Englannin sijoittuminen neljänneksi on tämän mukaan osoitus oikeasta suunnasta.
– Se saa työmme tuntumaan oikeutetulta, ja vahvistaa uskoamme siihen, että teemme asioita oikein. Tavoitteemme on olla maailman neljän parhaan joukossa, emmekä ole siellä vielä, joten työtä riittää.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”