L’Equipe: Manchester United kahden ranskalaispuolustajan perässä
Manchester Unitedin tiedetään etsivän rosteriinsa uutta keskuspuolustajaa vielä ennen siirtoikkunan sulkeutumista tänä iltana. On puhuttu Jerome Boatengista, Toby Alderweireldistä, Harry Maguiresta ja Yerry Minasta, mutta nyt arvostettu ranskalaislehti L’Equipe nostaa esille uuden nimen – 23-vuotiaan ranskalaisen Kurt Zouman.
Zouma siirtyi Chelseaan 19-vuotiaana tammikuussa 2014, mutta hän ei ole vielä onnistunut raivaamaan tietään Bluesin säännöllisesti pelaavaan kokoonpanoon. Viime kauden Zouma vietti lainalla Valioliigasta pudonneessa Stokessa, pelaten yhtä vaille kaikki kauden ottelut. Hän oli Ranskan varamieslistalla kesän MM-joukkueeseen.
L’Equipen mukaan Zoumaa tavoittelee Unitedin lisäksi riveihinsä myös Everton.
Zouma ei kuitenkaan ole ainoa ranskalaispelaaja, jonka L’Equipe Unitediin yhdistää. Punaisten Paholaisten kerrotaan olevan kiinnostunut myös 25-vuotiaasta vasemmasta laitapuolustajasta Layvin Kurzawasta. Kurzawa on pelannut kolme viimeistä kautta PSG:ssä, ja hän teki viime lokakuussa pelatussa Anderlecht-ottelussa historiaa. Tuolloin hänestä tuli ensimmäinen puolustaja, joka on tehnyt modernin Mestarien liigan aikakaudella hattutempun.
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen