Jürgen Klopp vertaa Liverpoolia Rocky Balboaan – ei suostu ennakkosuosikin rooliin
Kuva: Getty Images
Jürgen Kloppin mielestä Liverpool on tällä kaudella enemmän Rocky Balboa kuin Ivan Drago.
Moni muistaa Sylvester Stallonen tähdittämän Rocky IV -elokuvan, jossa Neuvostoliiton Ivan Drago on kuin betonia, mutta lopulta sinnikäs Rocky Balboa onnistuu kukistamaan ennakkosuosikin.
Liverpoolia on ennakkokaavailuissa povattu jopa Valioliigan mestariksi tällä kaudella. Kloppin mielestä Pool voi kyllä voittaa, mutta ennakkosuosikin viittaa saksalaisluotsi ei suostu ottamaan harteilleen.
– Me olemme edelleen Rocky Balboa, emme ole Ivan Drago, Klopp sanoi lehdistötilaisuudessa sunnuntain West Ham -ottelun alla.
– En halua olla altavastaaja. Haluan voittaa, ja Rocky muuten voitti! Mutta onko meillä nyt paras nippu kasassa? Ei. Man City oli fantastinen joukkue viime kaudella, ja he hankkivat siihen päälle [Riyad] Mahrezin.
– Tottenham oli fantastinen joukkue ja sijoittui viime kaudella meidän yläpuolellemme. He eivät hankkineet ketään, mutta heillä on silti fantastinen joukkue, joka kehittyy jatkuvasti. Tottenham ei ole viime kautta heikompi. He ovat yhä kokeneempia.
– Arsenalillakin on fantastinen joukkue, joten miksi me olisimme ennakkosuosikkeja. Emme ole voittaneet toistaiseksi mitään. Miten silloin voi olla ennakkosuosikki?
[readmore from=Liverpool]
– En kuitenkaan näe meitä altavastaajana. Näen meidät pikemminkin haastajana. Sellaisena, jonka on tehtävä vähän enemmän, juostava vähän enemmän, hypättävä vähän korkeammalle. Siinä se.
Liverpool kohtaa kauden avausottelussaan West Hamin tänään kello 15.30 Suomen aikaa. Liverpool Echon käsityksen mukaan kesähankinta Alisson aloittaa maalilla. Toinen kesähankinta Fabinho puolestaan aloittanee penkillä, sillä hän on sekä kärsinyt loukkaantumisesta että ollut sairaana.
James Milner taas sai ison haavan päähänsä harjoitusottelussa Napolia vastaan. 15 tikistä huolimatta Milnerin pitäisi olla pelikunnossa.
LUE MYÖS:
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä