Napoli-pomo väittää, että Liverpoolilla ja AS Romalla on sama omistaja: ”Pikkulintu kuiskasi sen korvaani”

Italialaisseura Napolin puheenjohtaja Aurelio De Laurentiis vihjaa, että Liverpoolilla ja Romalla on sama omistaja.
Elokuvatuottaja laukoi erikoisen syytöksensä sen jälkeen, kun hän oli paljastanut Napolin tehneen tarjouksen brasilialaisvahti Alissonista. Tämä siirtyi lopulta Liverpooliin alustavalla 62,5 miljoonan euron summalla.
Vuotta aiemmin Roma oli myynyt egyptiläisen maalitykin Mohamed Salahin Liverpooliin. Molemmilla seuroilla on amerikkalaiset omistajat – James Pallotta omistaa Roman ja John W. Henryn Fenway Sports Group Liverpoolin.
– Roma purettiin osiin ja koottiin uudelleen. En pysty arvioimaan heitä: En olisi myynyt Alissonia, en edes 100 miljoonalla eurolla, De Laurentiis sanoo Corriere dello Sportille.
– Olin tarjonnut hänestä 60 miljoonaa euroa, eivätkä he halunneet antaa häntä meille. Sitten kuitenkin ymmärsin, että hän menisi Liverpooliin, seurapomo jatkaa.
– Olen aina epäillyt, että Liverpoolin oikea omistaja on myös Roman omistaja. Pikkulintu kuiskasi sen korvaani muutama vuosi sitten. Ja jos se on totta, jaetulla omistajuudella ne molemmat eivät saisi olla mukana Mestarien liigassa.
Euroopan jalkapalloliiton Uefan sääntöjen mukaan yhdellä omistajalla ei voi olla kahta seuraa eurooppalaisessa seurajoukkuekilpailussa.
Lähde: Goal

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin