TPS:n konkaripelaaja tunnustautuu Man Unitedin mieheksi: ”Tämä on ManU:n vuosi, voi tulla pannukakkukin”
Manchester United koettaa saada takaisin Manchesterin valtikkansa Cityltä ja palata vuosien hiljaiselon jälkeen mestaruuskantaan.
TPS:n riveissä Veikkausliigaa pelaava Sami Rähmönen tunnustautuu Unitedin mieheksi ja odottaa seuraltaan – kylläkin hieman varovasti – erinomaista kautta 2018-2019.
– ”Manumiehenä” sanon, että tämä on ManU:n vuosi. Voi tulla pannukakkukin, Rähmönen hymähtää Valioliiga.comin haastattelussa ja jatkaa: Uskon kyllä, että ManU parantaa pelillisesti viime kaudesta.
Manchester United on napannut isoja kaloja Old Traffordille viime vuosina. Tänä kesänä siirtomarkkinoilla ei riehuttu ihan viime vuoden tapaan, mutta muutama miljoona saatiin sentään tuhlattua. Brassipeluri Fredistä United pulitti noin 60 miljoonaa euroa.
– Yhtä oikein isoa nimeä olisin vielä odottanut. Fred ei ole minulle niin tuttu. Joitain pelejä olen häneltä nähnyt aiemmin ja nyt jokusen harkkapelin katsonut. Ihan näppärältä ja vikkelältä pojalta vaikuttaa.
Kokeneen pelimiehen silmään sen sijaan on käynyt 22-vuotiaan Andreas Pereiran esitykset. Lainalta Espanjasta palannut nuorukainen voi olla Rähmösen mukaan kauden 2018–2019 sensaatiopelaaja.
– Tykästyin tähän nuoreen poikaan, joka pelasi Valenciassa lainalla. Andreas on keskikentällä vaikuttanut hyvältä pelimieheltä. Toivottavasti saa vastuuta.
Manchester United aloitti kautensa 2–1-kotivoitolla Leicester Citystä. Sunnuntaina United pelaa vieraissa Brightonia vastaan.
– Ei ole hirveän hyvää kuvaa Brightonista, mutta se on selvää, että ManU lähtee tuota ottelua vain voittamaan, Rähmönen toteaa.
Viasat ja Viaplay.fi välittävät Valioliigaottelut kotikatsomoihin tällä kaudella. Brighton ja Manchester United iskevät yhteen sunnuntaina 19.8. klo 18.00 alkaen.
LUE MYÖS:
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin