Joukkuetoveri avaa syitä Mesut Özilin vaikeaan kauden alkuun – ”Ihmiset ovat epäreiluja”

Nacho Monrealin mielestä Mesut Özil ei ansaitse saamaansa kritiikkiä. Arsenalin keskikentän avainhahmon viime kuukaudet ovat olleet maajoukkueuran päätyttyä hankalia.
Özil jätti maajoukkueen MM-kisojen jälkeen riitaisissa merkeissä. Saksalainen syytti maan jalkapalloliittoa rasismista ja epäkunnioituksesta.
[readmore from=Mesut-Özil]
Kesän ongelmat ovat näkyneet ensimmäisillä kierroksilla myös Özilin otteissa Arsenalissa. Saksalaisten laiskaa olemusta on kritisoitu viikoittain.
Joukkuetoveri Monreal ei allekirjoita tätä.
– Ihmisten on ymmärrettävä, että jokainen pelaaja on erilainen. Hän oli hiljainen 10 vuotta sitten ja on edelleen sitä. Hänen ei siis voida odottaa taistelevan kentällä tai puhumassa tuomarin kanssa, koska hän ei ole koskaan tehnyt sitä, Monreal puolusti Independentille.
– Tärkeintä on, että hän pelaa korkeimmalla tasolla. Hän syöttää paljon maaleja ja tekee paljon niitä ja se auttaa joukkuetta. Hän ei tiedä, miten tartutaan pelaajaa kurkusta.
Monreal myös kiistää Özilin väitetyt erimielisyydet päävalmentaja Unai Emeryn kanssa. Huhut nousivat esiin elokuussa, kun keskikenttäpelaaja ei ollut West Hamia vastaan kokoonpanossa.
– Ihmiset ovat hänelle epäreiluja. Hän on kuuluisa pelaaja ja ihmiset tietysti rakastavat puhua hänestä. Viime aikoina ne ovat olleet vain pahoja asioita.
– Ihmiset alkoivat keksiä, että hänellä olisi ongelmia valmentajan kanssa. Kyse ei ollut siitä. Hän vilustui ja oli sairaana. Siinä kaikki.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Virallista! Liverpool nimitti uuden urheilutoimenjohtajan
- Norwich on antanut tähdelleen luvan lähteä – aiemmin perässä olivat Barcelona ja Bayern
- Chelsea tavoittelee Uruguayn maajoukkuepelaajaa – ulosostohintana 60 miljoonaa euroa
- Erik ten Hag kommentoi Harry Maguiren tilannetta – kapteeni ei ole tyytyväinen
- Sky: Englannin maajoukkuetähti ollut Thomas Tucheliin yhteyksissä Bayern-siirtoon liittyen
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- Norwich on antanut tähdelleen luvan lähteä – aiemmin perässä olivat Barcelona ja Bayern
- Times: Barcelona yrittää 100 miljoonan euron pelaajahankintaa Valioliigasta
- Virallista! Liverpool nimitti uuden urheilutoimenjohtajan
- ”Tuntuu kuin olisin pelannut jalkapallon läpi!” – Valioliigaan nousee poikkeuksellinen pelaaja
- Erik ten Hag kommentoi Harry Maguiren tilannetta – kapteeni ei ole tyytyväinen