Arsenalin ex-hyökkääjä paljasti roolinsa seuran loistokaappauksessa – ”Näin heti, että hänessä on jotain erityistä”
Kuva: Getty Images
Arsenal osti kesän aikana suurelle yleisölle tuntemattoman Matteo Guendouzin ranskalaisseura Lorientista.
19-vuotias nuorukainen on ollut yksi seuran alkukauden valopilkuista ja tästä kertoo muun muassa valinta joukkueen elokuun pelaajaksi.
Ison osan pelaajaurastaan Arsenalissa viettänyt Jérémie Aliadiere kertoi, että hän oli kesällä auttamassa Guendouzia päätöksen tekemisessä. Hänen perässään oli muitakin suurseuroja, mutta keskikenttäpelaaja valitsi lopulta Arsenalin.
– Tiesin heti, kun näin hänet ensimmäisen kerran, että hänessä on jotain erityistä ja että monet joukkueet ovat hänen perässään, Aliadiere kertoi Goalille.
– Sanoin Guendouzille, että hänen kehityksensä kannalta Arsenal olisi hänelle sopivin paikka. Voit mennä johonkin suurseuraan, mutta et välttämättä ikinä saa mahdollisuutta, mutta Arsenal antaa aina mahdollisuuksia nuorukaisille.
Vaikka Aliadiere pitää Guendouzia hyvänä pelaajana, on hän yllättynyt, että huippulupaus on aloittanut näin vahvasti.
– Rehellisesti sanottuna kyllä, hän on yllättänyt minut. En ajatellut, että hän nousisi suoraan avauskokoonpanoon, sillä luulin siihen menevän aikaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Juuri nyt: Manchester Cityn jättihankinta on käytännössä varmistunut
- Teemu Pukin saavutus jäi historiaan
- Sky: Bournemouth sopimukseen unkarilaislupauksen kanssa
- Fantasy Premier League: GW 22 – mitä tehdä Semenyolle?
- Virallista: Oliver Glasner jättää Crystal Palacen kesällä
- BBC: Nottingham Forest haluaa purkaa Arsenal-pelaajan lainan
- Marc Guéhi siirtyy Man Cityyn jo tammikuussa – tuhti siirtokorvaus
- Manchester Cityn kapteeni on pian vapaa agentti – Juventus kiinnostunut
- ”Hän on tärkeä minulle” – Arne Slot iloitsee Salahin paluusta kohujen jälkeen
- Fabrizio Romano: Man City lähellä isoa pelaajahankintaa!
- BBC: Nottingham Forest haluaa purkaa Arsenal-pelaajan lainan
- Marc Guéhi siirtyy Man Cityyn jo tammikuussa – tuhti siirtokorvaus
- Virallista: Oliver Glasner jättää Crystal Palacen kesällä
- Rooney puolustaa Manchester Unitedin ratkaisua: ”Huippumanagereita ei ole saatavilla”
- Manchester Cityn kapteeni on pian vapaa agentti – Juventus kiinnostunut
- Fantasy Premier League: GW 22 – mitä tehdä Semenyolle?
- ”Hän on tärkeä minulle” – Arne Slot iloitsee Salahin paluusta kohujen jälkeen
- Manchester Unitedin toppari harkitsi lopettavansa pelaajauransa: ”Sanoin, että nyt riittää”
- Chelsea-laina pantiin poikki – Brightonin pelintekijä seuraavaksi Leedsiin
- Kaupalle sinetti: Hollannin maajoukkuehyökkääjä siirtyy Aston Villasta Italiaan