Barcelonan tavoittelema Arsenal-pakki tuntemuksistaan: ”Se on kaikkein tärkeintä”
Kuva: Getty Images
Arsenalin laitapuolustaja Nacho Monreal on esiintynyt viime päivinä puheissa, joissa Barcelonan on kerrottu olevan kiinnostunut tämän palveluksista. 32-vuotias espanjalainen sanoo kuitenkin olevansa varsin tyytyväinen nykytilanteeseen.
– Keskustelemme tällä hetkellä Arsenalin kanssa (tulevaisuudesta). Olen aina sanonut, että viihdyn täällä, olen hyvin onnellinen voidessani pelata tässä seurassa. Se on kaikkein tärkeintä.
Barcelona-huhun lisäksi myös ainakin Real Sociedadin tiedetään tarkkailleen Monrealia jo pidempään.
– Tulin Arsenaliin kuusi vuotta sitten, ja kaikki on täällä oikein hyvin. Olemme kontakteissa aivan pian, joten älkää olko siitä huolissanne.
Vaikka ikävuosia tulee helmikuussa taas yksi lisää, ei lopettaminen tai jäähdyttely ole vielä vasemmalla laidalla viihtyvän puolustajan mielessä.
– Suunnitelmani on pelata siihen saakka, että kehoni sanoo sorry, Nacho, nyt se on loppu. Mutta en usko tuon hetken koittavan vielä lähellä, tällä hetkellä kaikki toimii oikein hyvin.
Energisyyttä Monrealin mukaan uuden valmentajan alaisuudessa tarvitaankin.
– Unai Emery haluaa jokaisen pelaajan antavan treeneissä herkeämättä sata prosenttia itsestään. Kun pitää juosta, juostaan. Mitään ei saa jättää varastoon.
Paris Saint-Germainista Gunnersiin siirtyneen käskijän intressesissä on kuitenkin myös muunlaisia seikkoja.
– Hänelle on tärkeää, että ryhmässä vallitsee hyvä henki. Pelifilosofiaamme kuuluu edelleen pallonhallinta, mutta ehkä harjoittelemme taktisia asioita nykyään entistä enemmän.
Lähde: Evening Standard
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa