Son Heung-min hurjan urakan jälkeen taistelemaan paikastaan Spursissa
Kuva: Getty Images
Tottenhamin Son Heung-min on ollut tämän valioliigakauden alussa mielenkiinnon kohteena hieman normaalista poikkeavalla tavalla. Etelä-korealainen nimittäin taisteli sekä mestaruudesta, että omasta tulevaisuudestaan maajoukkueensa kanssa Asian Gamesissa samaan aikaan, kun muu Spurs-miehistö pisteistä Englannissa.
Sonnyn tulevaisuus ratkesi; Etelä-Korea voitti mestaruuden, ja pelaaja välttää näin maassa käytössä olevan pakollisen asevelvollisuuden. Nyt viime kaudella todella kovaa jälkeä tehneellä 26-vuotiaalla on edessään uusi tilanne – Lucas Moura on ottanut hänen paikkansa vahvasti itselleen. Brasilialaisen näytöt ovat kovaa luokkaa, eikä Son voi Lontooseen palattuaan millään marssia automaattisesti takaisin pelipaikalleen.
Taustalla oleva rasitus on myös melkoinen: Son pelasi maajoukkuekomennuksellaan kahdeksassa ottelussa 26 päivän sisään. 524 Asian Games -minuutin päälle tuli vielä kaksi ystävyysottelua kotimaassa. Viime kauden jälkeen hyökkääjä on ylittänyt kansainvälisen rajan kymmenen kertaa, eikä loppua ole näkyvissä: tammikuussa tämän on tarkoitus ottaa osaa Aasian cupiin Arabiemiraateissa.
Lähde: Evening Standard
LUE MYÖS:
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin