Anfieldilla nähdään pian jalkapalloilijoiden lisäksi myös muita tähtiä

Amerikkalainen jalkapallo ei ole jatkossakaan tervetullut Liverpoolin Anfieldille, tuoreen valtuustopäätöksen myötä. Sen sijaan muun muassa konsertteja jalkapallopyhätössä aiotaan tulevaisuudessa järjestää.
Hakemus, jolla anottiin lupaa järjestää areenalla kuusi konserttia vuodessa, hyväksyttiin Liverpoolin valtuuston suunnittelukomiteassa tiistaina. Sen sijaan esimerkiksi jenkkifutisotteluiden järjestäminen katsottiin mahdottomaksi, lähinnä alueen asukkaille aiheutuvien haittojen, ja liikennejärjestelyjen vuoksi.
Suuria stadioneita hallinnoivilla tahoilla, joihin jalkapalloseurat muiden muassa kuuluvat, on vastuu kanssakäymisestä alueen asukkaiden kanssa. Konserttien järjestäminen katsottiin tällaiseksi, asukkaita osallistavaksi toiminnaksi.
Tämän hetkisten suunnitelmien mukaan vuonna 2016 remontoidulla stadionilla järjestetään jalkapallokauden päätyttyä konsertteja sekä muita tapahtumia, kuten nyrkkeilyotteluita, joiden yleisökapasiteetti nousee viiteenkymmeneen tuhanteen.
Lähde: Sky Sports
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan