Koko uransa Englannissa pelannut maajoukkuemaalivahti lopetti syövän vuoksi – ”Ajattelin kuolevani”
Kuva: Getty Images
Carl Ikeme lopetti uransa heinäkuussa vain 32-vuotiaana.
Urallaan muun muassa kasvattajaseuraansa Wolvesia, QPR:rää, Leicesteriä ja Middlesbroughia edustanut maalivahti sairastui leukemiaan, eli verisyöpään reilu vuosi sitten.
Ikeme ei antanut sen koommin tilanteestaan medialle haastatteluita, mutta nyt Ikeme avasi tapahtunutta BBC:n haastattelussa.
Yhdeksän ottelua Nigerian A-maajoukkueessa pelannut Ikeme sai tietää vakavasta sairaudestaan vuosi sitten kesällä Wolvesin harjoituskauden alussa.
– Minulla oli muutama verikoe harjoituskauden alussa. Arvot olivat hieman heittäneet, mutta kyse ei ollut mistään vakavasta eikä hälytyskellot soineet. Jatkoin harjoittelua, olin hyvässä fyysisessä kunnossa ja terve. Yhtäkkiä salilla nenäni alkoi vuotaa verta. En normaalisti kertonut lääkäreille mistään, mikä voisi aiheuttaa sen, etten saisi jatkaa treenejä, Ikeme paljasti.
– Jostain syystä päätin kuitenkin kertoa tapahtuneesta lääkärillemme. Minulla tuli nenästä verta ja minulla oli myös kevyt päänsärky. Otimme uuden verikokeen ja sekään ei avannut mitään uutta. Näimme sen jälkeen spesialistia. En koskaan kuvitellut, että muutamaa päivää myöhemmin minulla todettiin syöpä.
Se oli Ikemen elämän käännekohta.
– Odotin lääkärin sanovan kaiken olevan hyvin. En muista, miten hän sanoi sen, muistan vaan hänen sanat muista jalkapalloilijoista, jotka saivat syövän. Muistan itkeneeni parkkipaikalla saatuani uutisen. Siihen aikaan tyttäreni Mila oli neljän vanha. Kuvittelin mielessäni, että olenko enää tässä maailmassa häntä varten. Miksi minä, ajattelin. Vaimoni oli raskaana ja hänen oli määrä synnyttää viikon päästä. Ajattelin kuolevani, Ikeme muistelee.
Ikeme ilmoitti kesäkuun lopussa sosiaalisessa mediassa, että leukemiahoidot ovat onnistuneet. Kuukautta myöhemmin vahti tiedotti lopettavansa uransa lääkärien määräyksen johdosta. Vahtia hoidetaan vielä, mutta kaikki näyttää huomattavasti paremmalta kuin aiemmin ja se on vaikuttanut myös Ikemen jaksamiseen.
– Tämä on outoa. Pääsin kotiin Milan viisivuotissynttäreille. Olin niin onnellinen, kun pääsin sinne. Olin silti vasta kuntoutumassa, enkä ollut huippukunnossa. Tämä ei ole vielä ohi, minua hoidetaan vielä. Olen kuitenkin niin onnellinen, että voin elää normaalia elämää ja olla perheeni kanssa, sekä syödä aamupalaa lasteni seurassa, Ikeme totesi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”