West Ham latoi kahdeksan osumaa – Manuel Pellegrini ylistää debytanttia
Kuva: Getty Images
West Ham suoriutui keskiviikkona jatkoon Liigacupissa, tyrmättyään Kakkosliigan Macclesfiedlin kotonaan peräti lukemin 8-0.
Maalitehtailuun panoksensa antoi muun muassa kokenut Robert Snodgrass kahdella osumalla. Samanmoisen tuplan paukutti myös 20-vuotias Grady Diangana. 20-vuotias sai ansaitusti manageri Manuel Pellegrinin erityishuomion.
– Olen hyvin tyytyväinen hänen esitykseensä. Ainoa, mitä pyydän nuorilta pelaajilta on, että he käyttäisivät naytön paikkansa, kun sellainen tulee. Diangana teki mainion työn.
Lontoolaishyökkääjä on ollut West Hamin kirjoilla jo vuodesta 2010, mutta teki debyyttinsä edustusjoukkueessa vasta eilen – ohessa syntyi sekä joukkueen seitsemäs että kahdeksas maali.
– Pyysin seuralta, että alle 23-vuotiaiden ryhmä tuotaisiin samalle harjoituskentälle meidän kanssamme. Tämä totautui viime kuussa, ja nyt minun on helpompi nähdä nuorten suorituksia, manageri jatkaa Sky Sportsin mukaan.
Pellegrini oli lisäksi tyytyväinen joukkueensa osoittamaan armottomuuteen.
– Tämä oli hyvä voitto. On näytettävä, millainen ero Valioliigajoukkueen, ja kolme porrasta alemapana pelaavan ryhmän välillä on, mutta aina se ei onnistu. Olen iloinen pelaajiemme puolesta.
LUE MYÖS:
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin