Miksi Tottenhamin ranskalainen miljoonahankinta ei pelaa? Manageri antoi selityksen
Kuva: Getty Images
Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino myöntää, että Georges-Kévin N’Koudoulla on ollut vaikeuksia murtautua pelaavaan kokoonpanoon.
Moni vaikuttaa jo unohtaneen ranskalaislaituri N’Koudoun, 23, olemassaolon. Tämä vietti viime kauden toisen puoliskon lainalla Burnleyssä.
Vuonna 2016 Marseillesta hankitun N’Koudoun odotettiin lähtevän seurasta kesällä, mutta siirto ei koskaan toteutunut. Mediatietojen mukaan lontoolaisseura maksoi pelaajasta yli 10 miljoonaa puntaa reilut kaksi vuotta sitten.
Kesäkiertueen ajoittaisista hyvistä otteista huolimatta N’Koudou jätettiin ulos Spursin Mestarien liigan miehistöstä. Hän ei mahtunut kokoonpanoon edes Liigacupin viime viikon kamppailussa Watfordia vastaan.
Pochettinolta kysyttiin viikonlopun kierroksen alla, onko N’Koudou mukana ottelussa Cardiffia vastaan.
– Se ei ole helppoa. Kyllä, hän on huomenna mukana 20 pelaajan joukkueessa. Minun on päätettävä, onko hän vaihtopenkillä vai ei, manageri vastasi.
Argentiinalaisen mukaan N’Koudou ei yksinkertaisesti ole käyttänyt hyväkseen saamiaan mahdollisuuksia.
– Ehkä hänen kohdallaan on ollut eri syistä vaikeuksia käyttää mahdollisuudet. Ehkä siksi, koska peluutan mieluummin toista pelaajaa, eikä kyse ole siitä, onko hän hyvä vai eikö hän ole. Kyse on kuitenkin siitä, että minä päätän peluuttaa eri pelaajia kuin häntä.
Lähde: Football London
LUE MYÖS:
- Chelseaan siirtyvä peluri ongelmissa – oma seura lätkäisi pelikiellon
- Italialaislehti: Tottenhamin ykköstorjuja lähtökuopissa
- Sunderland on Valioliigan paras sarjanousija 20 vuoteen
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan