James Milner hämillään Liverpoolin maalinteko-ongelmista: ”Viime kaudella teimme vielä paljon maaleja”
Kuva: Getty Images
Liverpool kärsi tiistai-iltana kovan 0-2-vierastappion Belgradin Punaiselle Tähdelle, kun Milan Pavkovin ensimmäisen puoliajan osumat kaatoivat englantilaisseuran Mestarien liigan neljännessä ottelussa.
Otteluraportti: Punainen Tähti 2-0 Liverpool
Liverpool laukoi ottelussa yhteensä jopa 23 kertaa, mutta osui kohti maalia vain neljästi. Sekä Andrew Robertson että Mohammed Salah osuivat myös toisella jaksolla tolppaan.
Liverpoolin keskikenttäpelaaja James Milner oli hyvin hämillään ottelun päätyttyä. Englantilaispelaaja ihmetteli, kuinka heikkoa juokkueen viimeistely oli Punaista Tähteä vastaan – ja kuinka viime kaudella maalinteko tuntui onnistuvan paljon paremmin.
– Maalintekotilanteemme ei vain mene sisään. En tiedä kuinka monta, erittäin hyvää paikkaa meillä oli tehdä tänään maali, mutta se tuntui olleen suuri määrä paikkoja, Milner kertoi BT Sportille.
– Viime kaudella me teimme vielä paljon maaleja. Tilanteista syntyi maaleja ja nyt taas ei.
Liverpool on toki tehnyt tällä kaudella jo 21 maalia Valioliigassa, mutta kärkijoukkueista Chelsea, Arsenal ja Manchester City ovat kaikki osuneet vielä useammin.
LUE MYÖS:
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Roberto De Zerbin toiminnasta kulisseissa iso paljastus
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä