Felipe Andersonin lähdössä Laziosta inhimillinen ulottuvuus: ”Löysin nämä asiat West Hamista”
Kuva: Getty Images
West Hamiin seuran siirtoennätyssummalla, 40 miljoonan euron kaupassa täksi kaudeksi Serie A: n Laziosta siirtynyt Felipe Anderson sanoo lähdön Roomasta olleen helppo.
Brasilialaisen alku Lontoossa ei ollut aivan odotusten mukainen, mutta sopeutuminen etenee selkeästi. 12 valioliigaottelussa myös maaleja on syntynyt, tähän mennessä neljä.
– Kaikki tietävät, että rooli ennätyshankintana luo paineita. Pitäisi tuoda jotain uutta, tehdä isoja asioita. Luottamusta kuitenkin selkeästi löytyy, ja kyse on nimenomaan seuran uskosta. He luottavat minun suoritusteni löytymiseen, laituri kertoo Daily Mailille.
Henkinen koti on nyt Hammersissa.
– Etsin luottamusta, ja projektia, jossa minuun uskotaan sataprosenttisesti. Löysin nämä asiat West Hamista, ja kun kuulin juuri heidän kiinnostuneen palveluksistani, päätös oli helppo.
Joukkue alkaa kokonaisuutena hitsautua yhteen.
– Meillä on hyvä ryhmä, ja olemme todellakin löytämässä tyylimme. Edessä on isojakin tavoitteita, mutta nyt otamme pelin kerrallaan, ja pyrimme voittamaan niistä kaikki mahdolliset.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Jack Wilshere: Max Dowmanin pitäisi päästä Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn
- FA Cupin välieräparit selvillä
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Arsenal koki yllätystappion: ”Viesti on selvä”
- Myös toinen Newcastle-puolustaja jättämässä seuran
- Onko Man Cityllä käsissään uusi supertähti? – ”Pystyy tekemään mitä tahansa”
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Kapteeni jättää Manchester Cityn
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- FA Cupissa uskomatonta vuoristorataa: Karmea sulaminen lisäajalla ja voitto rankkareilla
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Valmentajalta karua tekstiä Arsenalin lainamiehestä: ”Hänen täytyy käsittää se”
- Onko Man Cityllä käsissään uusi supertähti? – ”Pystyy tekemään mitä tahansa”
- Myös toinen Newcastle-puolustaja jättämässä seuran
- Arsenal koki yllätystappion: ”Viesti on selvä”