Takana jo kahdeksan peliä ilman voittoa – Valioliigan rämpijän manageri ei suostu kuuntelemaan ”melua”
Southampton on pelannut jo kahdeksan Valioliigan ottelua peräkkäin ilman voittoa ja on kerännyt vain kahdeksan pistettä. Pyhimysten manageri Mark Hughes korosti ennen viikonlopun kierrosta, että ”seuraa on nyt tärkeä viedä oikeaan suuntaan”.
Hughes otti vastuun maaliskuussa ja piti seuran niukasti ylhäällä.
– Kärsimme vielä osittain samoista ongelmista, walesilainen sanoi.
Rivien välistä saattoi lukea piikin seuran johdolle ja edelliselle päävalmentajalle Mauricio Pellegrinolle.
Fulham ja Southampton kohtaavat lauantaina Craven Cottagella. Jos Claudio Ranieri johdattaa länsilontoolaiset kolmeen pisteeseen, joutuu Hughes kovan paineen alle.
– Olemme saaneet osan asioista korjattua, Hughes jatkoi.
– Aina on spekulaatiota. Minä kutsun sitä meluksi, mutta en välitä siitä ja se katoaa vain hyvillä tuloksilla. Jos kehitymme samalla tavalla, niin voitamme jatkossa enemmän kuin häviämme.
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Kai Havertz hiljensi Anfieldin – Arsenal takaisin Valioliigan kärkeen
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”
- Pahaenteinen merkki – Man Unitedin vierassaldo herättää karuja muistoja
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”