Chelsean entinen suuruus kertoi voittaneensa syövän: ”Olin silti koko ajan sama Vialli”
Kuva: Getty Images
Chelseata sekä pelaajana että valmentajana edustanut Gianluca Vialli on paljastanut sairastaneensa salassa syöpää. Italialainen kertoo kuitenkin olevansa nyt kunnossa, ja voitettuaan käymänsä taiston.
Vialli kertoi Corriere della Serralle saaneensa kemoterapiaa kahdeksan kuukauden ja sädehoitoa kuuden viikon ajan.
– Voin nyt todella hyvin. Siitä on vuosi aikaa ja fysiikkani on taas kunnossa. Joskaan minulla ei ole varmuutta siitä, kuinka tämä ottelu päättyy, Vialli kertoi.
– Tiesin sen olevan rankkaa, ja rankkaa oli myös siitä kertominen muille, perheelleni. En ikinä haluaisi satuttaa ihmisiä, jotka rakastavat minua: vanhempiani, veljiäni ja siskojani, vaimoani Cathrynia ja pieniä tyttöjäni Oliviaa ja Sofiaa. Ja tavallaan sitä kuitenkin häpeilee – aivan kuin tapahtunut olisi omaa syytäni.
– Pidin yleensä puseroa paitani alla, jotta kukaan ei huomaisi mitään. Olin silti sama kaikkien tuntema Vialli, mutta sitten päätin kertoa tarinani ja kirjoittaa siitä kirjan.
– Toivon, että tarinani voi inspiroida ihmisiä, jotka ovat elämänsä käännekohdassa, ja että minun kirjaani pidettäisiin yöpöydällä, jotta siitä vois lukea tarinan tai pari ennen nukahtamista tai aamulla herätessään.
– Elämä on tehty 10-prosenttisesti siitä, mitä meille tapahtuu, ja 90-prosenttisesti siitä, miten käsittelemme sen. Toivon, että tarinani voi auttaa muita käsittelemään oikealla tavalla sitä, mitä tapahtuu, Vialli jatkoi.
Vialli pelasi Chelseassa vuosina 1996-1999 78 ottelua, tehden niissä 40 maalia. Vuodesta 1998 vuoteen 2000 hän valmensi samaa seuraa, ollen samalla koko Valioliigan ensimmäinen italialaismanageri.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana