Manchester City tiputti Leicesterin Liigacupista rangaistuspotkuilla – Ykkösliigan piskuinen seura eteni välieriin
Kuva: Getty Images
Manchester City selvitti tiensä Carabao Cupin, eli Englannin liigacupin välieriin pudotettuaan Leicesterin King Power Stadiumilla rangaistuspotkujen jälkeen maalein 3-1.
Loukkaantumisista syyskauden aikana kärsinyt Kevin de Bruyne oli ensimmäistä kertaa Manchester Cityn avauskokoonpanossa puoleentoista kuukauteen ja onnistuikin viemään vieraat johtoon vartin kohdalla komean yksilösuorituksen jälkeen.
Belgialainen harhautti Leicesterin Hamza Choudhuryn komeasti ja laukoi pallon etunurkkaan noin 20 metristä. Manchester City oli muutenkin varsin ylivoimainen avausjaksolla, eikä antanut isännille sen suurempia mahdollisuuksia pidettyään palloa 70 prosenttisesti.
Leicester tasoitti kamppailun 20 minuuttia ennen päätösvihellystä. Wilfred Ndidi lähetti keskiympyrästä keskityksen boksiin juosseelle Marc Albrightonille ja englantilainen tälläsi pelivälineen maalin edestä ohi Manchester Cityn maalia vartioineen Arijanet Muricin.
Ottelu eteni aina rangaistuspotkuille saakka. Leicester epäonnistui kuitenkin jopa kolmessa pilkussa ja Oleksandr Zintšenkon onnistunut rangaistuspotku lähetti Pep Guardiolan miehistön kilpailun välieriin.
Illan toisessa ottelussa Ykkösliigassa pelaava Burton pudotti Middlesbroughin maalein 1-0. Vieraiden voittomaalista vastasi toisen jakson alussa Jake Hesketh.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma