Cup-tarinoita parhaasta päästä – Valioliigan legendaarisin selostaja kotijoukkueen penkillä Watfordia vastaan

73-vuotias Martin Tyler kuuluu epäilemättä Englannin tunnetuimpiin selostajiin ja jalkapalloääniin. Tyler on selostanut jalkapallo-otteluita jo vuodesta 1974 lähtien, ja jo vuonna 1978 hän osallistui televisiotyössä ensimmäisiin MM-kisoihinsa.
Valioliigaselostajana Tyler aloitti luonnollisesti jo sarjan perustamisvuonna 1992. Valioliigan täyttäessä kymmenen vuotta hänet valittiin Englannissa ”vuosikymmenen valioliigaselostajaksi”.
Tylerin suosikkijoukkue ei kuitenkaan ole yksikään Valioliigan suurista tai edes keskisuurista, vaan piskuinen, Englannin kuudennella sarjatasolla pelaava Woking FC. Sen valmentajaksi Tyler ”ajautui” viime toukokuussa, kun hän liittyi pitkäaikaisen työtoverinsa Alan Dowsonin valmennustiimiin – vapaaehtoispohjalta.
Tyler oli avustanut Dowsonia jo lukuisissa aiemmissa alasarjapesteissä, mutta erityisen mieluisa oli työpaikka oman suosikkijoukkueen leivissä. Varsinaisen tähtihetkensä Tyler sai kokea sunnuntaina, kun Woking isännöi valioliigaseura Watfordia FA Cupissa. Nyt hän oli saanut virallisen ylennyksen Wokingin apulaisvalmentajaksi.
Woking antoi Watfordille sinnikkään vastuksen, mutta sai lopulta taipua maalein 0-2. Joka tapauksessa numerot olivat viisi sarjatasoa alempana pelaavalle pikkuseuralle kunniakkaat.
Martin Tylerin rooli joukkueen taustalla on ymmärrettävästi puhuttanut monia jalkapallonystäviä, ja moni ottelua seurannut totesikin odotelleensa, että mies antaisi ohjeita erotuomarille, selostaisi ottelua pelin tuoksinassa tai alkaisi ottelun jälkeen haastatella itse itseään.
Martin Tyler will be in the dugout for Woking's FA Cup tie against Watford
The Sky Sports commentator will be assuming a different role this afternoon as he takes to the dugout for Woking's tie against Watford
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uli Hoeneßilta merkittävä paljastus Nicolas Jacksonin Bayern-diilistä: ”Ei ikinä tule tapahtumaan”
- Thomas Tuchel pettyi kolmeen Englannin pelaajaan
- Joukkuekaveri paljasti: Alexander Isak ei päässyt hyvästelemään joukkuekavereitaan
- Barcelona ja Real Madrid haluavat Liverpoolin himoitseman topparin
- La Ligan jättiseura halusi Xavi Simonsin – siirto kaatui hintaan
- Englannille helposti unohtuva voitto lilliputtia vastaan
- Yllätyskäänne: ykkösmiehistössä rajusti flopannut ex-tähti lähdössä lainalle Man Unitedista
- Nottingham Forest -pomo päästi suustaan poliittisesti tulenaran väitteen Ukrainasta – sitten tuli Boris Johnson ja hiljensi hänet
- Alexander Isakin kunnosta huonoja merkkejä maajoukkuetehtävissä
- Seurapomo: Newcastle teki paremman tarjouksen Liverpoolin uudesta topparista
- Thomas Tuchel pettyi kolmeen Englannin pelaajaan
- Uli Hoeneßilta merkittävä paljastus Nicolas Jacksonin Bayern-diilistä: ”Ei ikinä tule tapahtumaan”
- Alexander Isakin kunnosta huonoja merkkejä maajoukkuetehtävissä
- La Ligan jättiseura halusi Xavi Simonsin – siirto kaatui hintaan
- Joukkuekaveri paljasti: Alexander Isak ei päässyt hyvästelemään joukkuekavereitaan
- Barcelona ja Real Madrid haluavat Liverpoolin himoitseman topparin
- Arsenalin pelaaja sai tietää lähdöstään Fabrizio Romanon kautta
- Yllätyskäänne: ykkösmiehistössä rajusti flopannut ex-tähti lähdössä lainalle Man Unitedista
- Englannille helposti unohtuva voitto lilliputtia vastaan
- Thomas Tuchel: Mason Greenwood ei ole Englannin suunnitelmissa