GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
Roberto Mancinin luotsaama Italian miesten maajoukkue hävisi perjantaina Belgialle, mutta vähintään yhtä iso takaisku tuli uutisrintamalla, kun La Gazzetta dello Sport uutisoi 61-vuotiaan valmentajan palkkajärjestelyistä (ulkoinen linkki).
Manchester City todettiin tällä viikolla syylliseksi 114 talousrikkomukseen. Mancini valmensi seurassa vuosina 2009–2013.
Gazzettan mukaan ainakin yhdessä syytekohdassa esitetään, että Mancini oli tehnyt Cityssä pimeää työtä.
Mancini oli tiettävästi saanut Cityssä palkkaa nettona noin 1,7 miljoonan euroa. Se oli paperilla Mancinin vuosiansio. Tämän ohella Mancini oli tehnyt neljä päivää vuodessa konsultin töitä Abu Dhabissa Al-Jaziralle.
Epäilyttäväksi kuvion tekee se, että konsultoinnista annettu noin kahden miljoonan euron korvaus kaatui Manchester Cityn omistajan, sheikki Mansour bin Zayed al-Nahyanin maksettavaksi. Hän omistaa myös Al-Jaziran.
Citylle korvamerkittyä rahaa oli kierrätetty kahden yrityksen kautta Mancinille. Tämä oli ollut keino kiertää UEFAn FFP-ohjelman ja Valioliigan taloudellisen reilun pelin sääntöjä.
Mancinin alaisuudessa Manchester City voitti Valioliigan kaudella 2011–12 ja Englannin cupin vuonna 2011.
LUE MYÖS:
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina

- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”