Gylfi Sigurdsson uskoo Evertonin haastavan Valioliigan Top 6 -joukkueet pian: ”Emme ole vielä tyytyväisiä”
Kuva: Getty Images
Evertonin keskikenttäpelaaja Gylfi Sigurdsson uskoo seuran voivan haastaa paikasta Valioliigan kuuden parhaan joukossa.
Watfordista kesällä hankittu Marco Silva on kärsinyt hankalasta alusta Evertonin peräsimessä, kun joukkue on tällä hetkellä Valioliigan 10. sijalla.
Sigurdsson kuitenkin painottaa, että sopeutuminen Silvan pelitapoihin tulee viemään aikaa.
– Tottakai, Valioliigan parhaiden joukkueiden tasolla yltäminen tulee viemään aikaa, Sigurdsson kertoi Sky Sportsille.
– Kyseessä on uuden managerin ensimmäinen kausi, ja hän halusi jo saapuessaan tehdä muutoksia joukkueen pelitapoihin. Mielestäni hän (Silva) tekee hyvää työtä tällä hetkellä.
– Ei vain seuran osalta, vaan myös pelaajien ja fanien osalta haluaisimme olla ylempänä sarjataulukossa.
– Kun olimme sarjataulukossa aiemmin kuudensia emme olleet vielä tyytyväisiä, koska tiesimme että kyse on siitä, mille sijalle jäämme kauden lopussa. Tavoitteemme on lopettaa kausi vahvalla sijoituksella.
Sam Allardyce sai Evertonista potkut jäätyään viime kaudella Valioliigassa kahdeksanneksi. Silvankin tulevaisuus seurassa tulee todennäköisesti olemaan ison kysymysmerkin alla, jos Everton ei saavuta vähintään samaa sijoitusta kauden loputtua.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa

- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta