Entinen Liverpool-floppi syyttää seuraa rikotuista lupauksista: ”Halusin kehittyä”

Hollantilaispelaaja Ryan Babel väittää, että rikotut lupaukset olivat yksi syy hänen epäonnistumiseensa Anfieldilla.
Babel, 32, liittyi aiemmin tässä kuussa Fulhamin riveihin loppukauden kattavalla sopimuksella. Miehellä on todistettavaa Valioliigassa, sillä vuonna 2007 käynnistynyt kolmen ja puolen vuoden Liverpool-pesti meni penkin alle.
– Halusin kehittyä hyvin, kuten he minulle lupasivat ennen siirtymistäni, että saisin kehittymiseen tarvitsemaani opastusta, Babel sanoo.
– Niin ei tapahtunut, enkä mielestäni täyttänyt potentiaaliani monesta eri syystä. Olin asunut vanhempieni kanssa, joten asuin ensimmäistä kertaa yksin ja ulkomailla. Monta asiaa tapahtui samaan aikaan – eri maa, eri kulttuuri.
Babel muistuttaa tulleensa Liverpooliin Ajaxista, jossa pelataan lähinnä 4-3-3-ryhmityksessä ja laitureiden ei haluta puolustavan liian syvällä. Hänen mukaansa Englannissa pelaaja ei ole laituri vaan vasemman puolen keskikenttäpelaaja, jonka on autettava laitapuolustajaa.
– Nuo olivat asioita, joiden kanssa minulla oli vaikeuksia – etenkin ensimmäisenä vuonna. Mielestäni he eivät opettaneet minua, kuinka siitä selviydytään kunnolla ja kuinka eri tilanteet hoidetaan fiksusti. Minun piti saada se itse selville.
Lähde: talkSPORT
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”

- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”