Valioliigapelaaja pidätetty ja hyllytetty – poliisi kävi hakemassa lontoolaisseuran harjoituskeskuksesta
Kuva: Getty Images
Fulhamin harjoituskeskuksessa maanantaina pidätetty mies on BBC:n tietojen mukaan 23-vuotias ranskalaiskärki Aboubakar Kamara.
Miestä epäillään ruumiinvamman tuottamisesta ja vahingonteosta. Seura tai poliisi ei ole vahvistanut pidätetyn henkilöllisyyttä, mutta Fulhamin mukaan tämä on hyllytetty toistaiseksi kaikesta toiminnasta.
Kamara hankittiin lontoolaisseuraan Amiensista vuonna 2017. Fulham kiittää poliisia nopeasta toiminnasta.
– Pitäydymme kommentoimasta asiaa enempää, mutta painotamme, että aiomme tehdä täyttä yhteistyötä uudessa tai käynnissä olevassa tutkinnassa tai oikeudenkäynnissä, koska haluamme taata kaikille turvallisen työympäristön, tiedotteessa todetaan.
[readmore from=Aboubakar-Kamara]
Suur-Lontoon poliisitoimen mukaan noin parikymppinen mies pidätettiin maanantaina New Maldenissa ja hänet vietiin Etelä-Lontoossa sijaitsevalle poliisiasemalle.
Kamaran on kerrottu riitautuneen aiemmin Fulhamin kärkipelaajan Aleksandar Mitrovićin kanssa joogasession aikana. Sitä ennen Huddersfieldiä vastaan Kamara oli napannut pallon Mitrovićin nenän edestä ja epäonnistunut rangaistuspotkussaan, vaikka serbialainen oli etukäteen määrätty laukojaksi.
Kamara on pelannut tällä kaudella 15 ottelua Fulhamin paidassa, jos kaikki kilpailut huomioidaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Man City jäi tasapeliin – toteutuuko Pep Guardiolan ennustus?
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta