Virallista: Leicester lainasi Belgian maajoukkuemiehen – viime talven hankinta siirtyy toiseen suuntaan

Leicester City on vahvistanut keskikenttäänsä Belgian maajoukkueessa pelaavalla Youri Tielemansilla.
LEM
ANS
The Belgium midfielder joins Leicester City on loan until the end of the 2018/19 season
#BienvenueYouri
21-vuotias Tielemans siirtyy King Power Stadiumille loppukauden kattavalla lainasopimuksella, johon ei kuitenkaan sisälly osto-optiota, kertoo Sky Sports.
Tielemans siirtyi Monacoon toissakesänä ja pelasi debyyttikautensa aikana 35 ottelua. Tällä kaudella belgialaispelaaja on pelannut 20 ottelua Ligue 1:ssä, tehden niissä viisi maalia.
Sporting Lissabonista viime talvena hankittu Adrien Silva siirtyy Tielemansin saapumisen myötä toiseen suuntaan, eli loppukaudeksi lainalle Monacoon.
Silvan piti siirtyä Leicesteriin jo kesällä 2017, mutta englantilaisseura ei ehtinyt suorittaa siirtoa ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Portugalilaispelaaja joutui täten odottamaan Leicesteriin liittymistä jopa puolen vuoden ajan.
Silva, 29, on pelannut tällä kaudella vain 88 minuuttia Valioliigassa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”

- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”