Bayern München -tähti myöntää Anfieldin painajaisstadionikseen
Kuva: Getty Images
Arjen Robben paljastaa Anfieldin olevan hollantilaislaiturin painajaisstadion.
Bayern München -konkari on pudonnut kolmesti Liverpoolin kotistadionilla Mestarien liigasta. Kaksi kertaa vuosina 2005 ja 2007 Chelsean kanssa ja vuonna 2009 Real Madridissa.
Robbenilla on Merseysidelta vain huonoja muistoja.
– Jos minulta kysyttäisiin hirveintä stadionia, se olisi ehkäpä Liverpoolissa, Robben totesi Mail On Sundaylle.
– Sellainen täytyy aina olla. Suosikkivastustajasi lisäksi on oltava aina se negatiivinen puolikin.
35-vuotias Robben myös kehuu Jürgen Kloppin tuomaa vaikutusta Liverpooliin. Saksalaismanageri on tehnyt joukkueesta viime vuosina vakavasti otettavan mestarikandidaatin Valioliigaan.
– He ovat kehittyneet todella hyvin. Kiitos siitä kuuluu managerille, joka on tehnyt loistavaa työtä.
– He olivat viime vuonna Mestarien liigan finaalissa ja pärjäävät hyvin sarjassa. He ovat tasoissa kärjessä. Se on mestaruus, jota kaikki ovat Liverpoolissa odottaneet. Siitä on pitkä aika, kun he ovat voittaneet Valioliigan.
Liverpool ja Bayern kohtaavat toisensa tiistaina Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!