Chelsea teki siirtokiellosta valituksen FIFA:lle – ansaitsemassa lisäaikaa pelaajahankinnoille
Kuva: Getty Images
Chelsea sai viime kuussa FIFA:lta kahden siirtoikkunan mittaisen siirtokiellon.
Lontoolaisseura on kuitenkin tehnyt rangaistuksesta valituksen, kuten joukkue aiemmin vahvisti tekevänsä.
[readmore from=siirtokielto]
Sky Sportsin mukaan FIFA ei ole kertonut, tuleeko siirtopanna poistumaan voimasta valituksen käsittelyn ajaksi. Aiemmissa tapauksissa näin on kuitenkin käynyt, esimerkiksi Barcelonan kohdalla.
Kun Barcelona sai vuonna 2014 kahden siirtoikkunan mittaisen siirtokiellon, valitus pannasta voitti heille yhden kesän aikaa tehdä pelaajahankintoja täysin normaalisti.
Kesällä 2014 espanjalaisseura hankkikin jopa neljä uutta pelaajaa; Luis Suárezin, Ivan Rakiticin, Claudio Bravon and Marc-Andre ter Stegenin. Siirtokielto astui kuitenkin sen jälkeen voimaan, eikä Barça pystynyt rekisteröimään uusia pelaajia tammikuussa 2015 tai kesällä 2015.
Jos Chelsealla käy tuuri ja historia toistaa itseään, voi lontoolaisseura vahvistaa joukkuettaan vielä ensi kesän ajan. Siirtokielto ei kuitenkaan todennäköisesti poistu täysin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin