Evertonin Jordan Pickford ajautui viime viikonloppuna baaritappeluun Sunderlandissa.

Pickford on pelannut täydet minuutit Evertonin jokaisessa sarjaottelussa tällä kaudella ja piti nollapelin lauantain ottelussa West Hamia vastaan.

The Telegraphin mukaan Pickford suuntasi onnistuneen suorituksensa jälkeen kotikaupunkiinsa viettämään äitien päivää perheensä kanssa.

25-vuotias ajautui kuitenkin illan tullen baariin, jossa hän joutui tappelun keskelle kapakan ulkopuolella. Video tapahtumista levisi Twitteriin sunnuntai-iltana.

Jordan Pickford getting abused before being involved in a bar brawl in Sunderland.

Everton on pysynyt toistaiseksi niukkasanaisena asian suhteen.

– Seura on saanut tiedon väitetystä tapauksesta, johon liittyy yksi joukkueemme pelaajista. Tulemme tutkimaan asiaa, seura kertoi Sky Sportsille.

Pickford oli yksi Englannin maajoukkueen tärkeimmistä pelaajista, kun Gareth Southgaten joukkue saavutti MM-kisojen välierät viime kesänä. Hänestä tuli Iso-Britannian kallein maalivahti, kun hän siirtyi toissakesänä Sunderlandista Goodison Parkille 30 miljoonalla punnalla.