Liverpoolilla identtinen tilanne kuin viiden vuoden takaisessa jättipettymyksessä – ”Täysin erilaista mitä se oli silloin”

Simon Mignolet on Liverpoolin nykyisen joukkueen pelaajista niitä, jotka olivat mukana viisi vuotta sitten, kun joukkue taisteli edellisen kerran mestaruudesta.
Reds oli keväällä 2014 ennen Chelsean kohtaamista kolme kierrosta ennen kauden päättymistä kahden pisteen johdossa. Joukkue kuitenkin hävisi Bluesille ja menetti heti perään kolmen maalin johdon Crystal Palacea vastaan.
Samalla Manchester City nousi ohi mestaruuteen.
Nyt keväällä 2019 tilanne on identtinen. Sunnuntaina vastassa on Chelsea ja Liverpool on samat kaksi pistettä Cityä edellä.
Kakkostorjujaksi jääneen Mignolet’n mielestä joukkue nyt valmiimpi kuin viisi vuotta sitten.
– Se miten pelaamme nyt, on täysin erilaista, mitä se oli silloin. Meillä oli suuri mahdollisuus, mutta nojasimme vain Luis Suárezin maaleihin. Nyt olemme yhtenäisempiä. Emme päästä niin paljoa maaleja ja meillä on enemmänkin uhkia kuin yksi pelaaja, belgialaistorjuja selitti lehdistölle.
– Olemme nyt vakaampia, kuin silloin jolloin luotimme yksilöihin ja yksilötaitoon. Meillä on myös enemmän itseluottamusta, erityisesti kotona. Emme ole hävinnee siellä pitkään aikaan (37 otteluun). Emme ole myöskään päästäneet juurikaan maaleja.
Lähde: Sky Sports
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Tottenham hankkimassa Mathys Telin itselleen isolla summalla

- Lähde: Yli 50 maalin hyökkääjä ei halua siirtyä Manchester Unitediin
- Liverpoolin Andy Robertson Espanjan suurseuran kiikarissa
- Tottenham hankkimassa Mathys Telin itselleen isolla summalla
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Ange Postecogloua lähestetty Saudi-Arabiasta – seurassa Valioliigasta tuttuja tähtiä