Lähde: Manchester United haluaa Atlético Madrid -maalivahdin, jos David de Gea lähtee

Manchester Unitedin maalivahti David de Gean nykyinen sopimus on päättymässä ensi kesänä. Tilanne ei ole joukkueen kannalta aivan niin huolestuttava kuin äkkiä kuulostaa, sillä optio on olemassa myös kaudesta 2019-20, sen käyttämisestä ei vain ole tullut virallista vahvistusta, koska seuran toivotaan saavan neuvoteltua hänelle pidemmän jatkosopimuksen. Joka tapauksessa tilanne on kaukana optimaalisesta.
Sopimustilanteen ja joukkueen heikkojen viime kausien seurauksena siirtohuhut ovat ympäröineet viime aikoina myös de Geaa. Jos uudesta pidemmästä jatkosopimuksesta ei päästä yhteisymmärrykseen, voi manchesterilaisseura pahimmillaan menettää ykköstorjujansa kesällä 2020 täysin ilmaiseksi. Tämä voi pakottaa seuran myymään espanjalaisen jo tämän kesän aikana.
Espanjalaislehti AS:n tietojen mukaan Manchester United on jo alkanut varautumaan de Gean mahdolliseen lähtöön. Se uutisoi, että joukkueen ykkösvaihtoehto uudeksi maalivahdikseen olisi tässä tapauksessa Atlético Madridin Jan Oblak.
26-vuotias slovenialaistorjuja kuuluu de Gean tavoin maalivahtien ehdottomaan eliittiin. Hän teki hiljattain uuden jatkosopimuksen Atléticon kanssa, jonka seurauksena hänen ulosostoklausuulinsa on nyt 120 miljoonaa euroa.
Lähteet: AS ja Transfermarkt
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin