Emmanuel Adebayor syyttää Arsenalin kannattajia rasismista ja muistelee ikimuistoista tuuletustaan – ”Olin valmis kuolemaan”
Kuva: Getty Images
Emmanuel Adebayor puhui Daily Mailille.
Hän pelasi Arsenalissa 2006-09, kunnes siirtyi Manchester Cityyn.
Adebayor muistelee tuuletustaan, kun esiintyi syyskuussa 2009 Taivaansinisissä pohjoislontoolaisia vastaan. Hän puski pallon Tykkimiesten verkkoon, juoksi läpi kentän ja liukui polvillaan vieraskannattajien eteen.
Kolikot ja pullot lensivät togolaista kohti, mutta hän ei väistänyt.
– Jos sala-ampuja olisi osunut minuun, niin en olisi kaatunut. Olin spirituaalisella alueella. En tuntenut olevani ihminen. Kaikki solvaus oli liikaa. Olin valmis kuolemaan. Katsoin heitä ja ajattelin, että on asioita, joita et vain tee.
– Muistan, kun pääsin stadionille. Arsenalin kannattajat lauloivat, että äitisi on huora ja isäsi pesee elefantteja.
– Isäni oli töissä rahanvaihdossa ja äitini oli liikenainen. Kannattajat jatkoivat ja jatkoivat. Miten voin vastata? En minulla ollut ääntä hiljentää tuhansia kannattajia.
Adebayor ei usko, että Englannin jalkapalloliitto puuttuu riittävän kovasti rasismiin.
– Tämä se sama The FA (joka ei puuttunut asiaan 2009) yrittää nyt kitkeä rasismin? Ei se toimi niin. Tänään on liian myöhäistä. Olemme liian väsyneitä. Liika on liikaa.
Adebayor uskoo, että vain kovat toimet kitkevät rasismin. Hän vaatii pelaajia poistumaan nurmelta.
– Mario Balotelli ja Didier Drogba puuttuvat asiaan Instagramissa. Kuinka monta päivitystä meidän pitää tehdä. Meidän pitää reagoida, jättää kenttä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- Independent: Englantilaisseura haluaa palkata Steven Gerrardin päävalmentajakseen
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa

- Joel Pohjanpalolta paljastus Man Cityn ja Erling Haalandin välisistä neuvotteluista
- Independent: Englantilaisseura haluaa palkata Steven Gerrardin päävalmentajakseen
- Manchester United otti taas askeleen kohti Mestarien liigaa
- Arsenalin Kai Havertzin loukkaantumisesta lisätietoja