Chelsean kasvatti kärsinyt vaikeista selkävaivoista: ”Se on haitannut minua paljon”
Ruben Loftus-Cheek sanoo, että hänellä ei ole mitään syytä jättää Chelseaa.
Englannin maajoukkuepelaaja Loftus-Cheek, 23, haki viime kaudella peliaikaa lainasopimuksella Crystal Palacesta. Ennen lainapestiään hän oli esiintynyt Chelsean edustusjoukkueessa 32 kertaa. Tällä kaudella Loftus-Cheek on pelannut Chelsean keskikentällä jo 38 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä yhdeksän maalia ja syöttänyt viisi.
Loftus-Cheekin nykyinen sopimus päättyy kesällä 2021, mutta Chelsea haluaa Sky Sportsin mukaan kiinnittää hänet pian pidemmällä diilillä.
– En ole varma [jatkosopimuksesta], annan agenttini hoitaa sen. En ajattele sitä juuri nyt.
– Minulle on tärkeää keskittyä siihen, mitä tässä ja nyt tapahtuu, ja minä pelaan juuri nyt. Kaikki näyttää hyvältä, joten minulla ei ole syytä ajatella lähtöä Chelseasta.
Loftus-Cheekille huomautettiin, että hän ansaitsisi palkankorotuksen, mihin hän vastasi naureskellen.
– Minulla ei ole syytä lähteä. Se olisi mahtavaa, jos saisin palkankorotuksen.
Loftus-Cheek on kärsinyt läpi ammattilaisuransa sitkeistä selkävammoista. Hän myöntää, että vaivat ovat hidastaneet hänen kehitystään.
– Minulla on ollut selkävammoja, kipuja alaselässä, 16- tai 17-vuotiaasta lähtien.
– Se on vaivannut minua urani viime vuosina, ja olen käsitellyt ja hoitanut sitä fysioiden kanssa. Se on haitannut minua paljon.
– Mutta olen vuosien saatossa oppinut kropastani fysioiden avulla, ja me olemme kehittäneet rutiinin, jolla pidämme sen kurissa. Teemme paljon töitä.
– En usko, että se on asia, josta joudun kärsimään loppu-urani ajan. Minulla on nyt todella hyvä olo, parempi kuin koskaan. Selkääni ei ole vihlonut kertaakaan viikkoihin.
– En ole aikaisemmin tottunut siihen, että pelaan suuren osan kauden peleistä. Pelaamme kolmen päivän välein.
– Selälleni on tärkeää, että saan oikeanlaista lepoa, joten en välttämättä vedä kokonaisia harjoituksia kaksi päivää ottelun jälkeen. Saatan olla mukana vain puolet ajasta. Siten hellitän sitä.
– Tuntuu hyvältä, että minut nähdään tärkeänä pelaajana joukkueelle ja että autan joukkuetta voittamaan pelejä. Minusta tuntuu, etten ole ikinä kokenut sitä urallani.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Chelsea valmis maksamaan yli 30 miljoonaa euroa 17-vuotiaasta nuorukaisesta
- Marca: Manchester United kiinnostunut Espanjan maajoukkuevahdista
- Athletic: Thomas Tuchel on kiinnostunut Manchester Unitedin päävalmentajan pestistä
- Aston Villan pelaaja palasi harjoituksiin 272 päivän jälkeen
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Valioliiga-legendalta kovaa palautetta Casemirolle: ”Hänen pitäisi miettiä MLS:ää tai Saudi-Arabiaa”
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”