Lähde: Man City teki pöyristyttävän sopimustarjouksen Portugalin tulikuumalle teinisensaatiolle
SL Benfican superteini João Félix on haluttua tavaraa, nyt myös Manchester Cityssä.
Félix on yhdistetty loppukauden aikana lähes jokaiseen Euroopan huippuseuraan, joihin mukaan lukeutuu Valioliigasta ainakin Manchester United ja City.
Benfica-pomo Luis Filipe Vieira onkin myöntänyt, ettei seuran kannata uskoa pelaajan jäävän. Vieiran mukaan ainut keino saada Félix pelaamaan ensi kaudellakin Benficassa, olisi myydä hänet nyt ja ottaa vuodeksi takaisin lainasopimuksen merkeissä.
– Teemme kaikkemme, jotta hän jäisi Benficaan. Ainut keino on kuitenkin myydä hänet, ja pitää hänet vielä vuoden lainalla. Muussa tapauksessa João lähtee. Neuvottelujen jatkamisessa ei ole mitään järkeä, koka sitä hän ei halua, Vieira kertoi lauantaina Daily Mirrorin mukaan.
Félixin sopimukseen on asetettu 120 miljoonan euron suuruinen ulosostoklausuuli, joka ei ole ilmeisesti este ainakaan Manchester Citylle.
Portugalilaislehti Recordin mukaan City on tarjonnut Félixille peräti 30 miljoonan euron arvoista, viiden vuoden mittaista sopimusta. Hän tulisi täten tienaamaan kuusi miljoonaa euroa vuodessa.
Félix, 19, teki viime kaudella 20 maalia ja antoi 11 maalisyöttöä johdattaessaan Benfican Portugalin mestaruuteen.
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen