Seuralegenda pelastautui lopulta syöksykierteestä: ”Erityinen seura, jonka jättäminen ei ole helppoa”
Kuva: Getty Images
Täydet kymmenen kautta Sunderlandia edustanut Lee Cattermole on jättänyt seuran.
Bryan Oviedon kanssa ainoana pelaajana perättäisten kausien putoamiset, ensin Valioliigasta Mestaruussarjaan, ja edelleen Ykkösliigaan kokeneen 31-vuotiaan tulevaksi osoitteeksi on veikkailtu Sheffield Wednesdayta. Näin ura jatkuisi vielä yhtä sarjatasoa viime kautta korkeammalla.
Sunderland hävisi Ykkösliigan nousukarsinnassa keväällä Charltonille.
Cattermole siirtyi Sunderlandiin vuonna Wiganista. Murheelliseen tilaan ajautuneiden, Stadium Of Lightin isäntien jättäminen ei ollut helppoa.
– Sunderland on erityinen seura, jonka jättäminen ei ole helppoa. Uskon silti, että nyt on oikea aika uudelle haasteelle.
Vaikka Black Catsin tunneli on pitkä, jää mieleen tietysti niitä parempia muistoja.
– Seuralla on kymmenvuotiaan jaksoni aikana ollut fantastisia managereita, henkilökuntaa ja pelaajia. Olen onnekas, saatuani olla osa sitä kaikkea.
– Ennen kaikkea haluan kiittää kannattajia. Te teette tästä seurasta ainutlaatuisen. Intohimonne ja sitoutumisenne on inspiroinut minua urallani Sunderlandissa, ja niin se tulee tekemään joukkueelle myös jatkossa. Kiitos.
Sad to see Lee Cattermole depart. He’s been an inspirational figure for #safc over the last decade, and gave his all when others gave up. Finances meant he was always likely to leave this summer, but he had an excellent season last year and will be missed on the pitch
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Gary Neville kertoi mielipiteensä Michael Carrickin United-pestistä: ”Tehnyt loistavaa työtä, mutta…”
- Jamie Carragher: Florian Wirtz noussut viimein odotetulle tasolle
- Harry Redknapp, 78, olisi halunnut palata Tottenhamin päävalmentajaksi
- Manchester Unitedin toppari loukkaantui – Carrick: ”Tämä on meille pettymys”
- Näin Gary Neville kuvailee Tottenhamin tilannetta: ”Olisi valtava shokki”
- Sesko iski jälleen vaihdosta – Manchester United haki niukan vierasvoiton Evertonista
- Paul Scholes kritisoi Arsenal-tähteä: ”Liian tunteellinen”
- Valioliigan pienin stadion kasvaa – Bournemouth julkisti mittavan laajennussuunnitelman
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Paul Scholes kritisoi Arsenal-tähteä: ”Liian tunteellinen”
- Sesko iski jälleen vaihdosta – Manchester United haki niukan vierasvoiton Evertonista
- Valioliigan pienin stadion kasvaa – Bournemouth julkisti mittavan laajennussuunnitelman
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”



