Antti Muurinen muistelee Teemu Pukin nousua huippupelaajaksi: ”Mieli oli maassa ja hänestä oli rippeet jäljellä”

Valmentajalegenda Antti Muurinen valmensi Teemu Pukkia vuosikymmenen alussa, kun
hyökkääjän todellinen läpimurto maalipyssyksi alkoi. Pukilla oli takana 2,5 vuotta Sevillassa, kun hän siirtyi elokuussa 2010 HJK:n paitaan. Tuloksena oli samana syksynä Suomen mestaruus ja vuoden päästä siirto Saksan suurseura Schalkeen.
Tuolloin Muurinen ei ajatellut, että Pukki pelaisi jonain päivänä Valioliigassa. Lahjakkuus ja taito oli kuitenkin silmiinpistävää.
– Teme tuli mulle Sevillasta. Hän oli täysin vailla itseluottamusta ja aivan mieli maassa.
Pelaajasta oli rippeet jäljellä. Hän onnistui kuitenkin HJK:ssa loistavasti ja onnistui myös
Schalkea vastaan silloin, jonka myötä sai siirron sinne.
– Brøndbyssä hänellä oli hyvät vuodet ja siitä lähtien ura on ollut oikeastaan tuhkimotarinaa, Muurinen toteaa Valioliiga.comille.
Pukin ensiesiintyminen Valioliigassa tapahtuu taianomaisella Anfieldillä Liverpoolia vastaan
perjantaina.
– Kaataa Liverpoolin heti. Ei vaan, en usko siihen. Niin Teemu kuin Norwich, tulee kokemaan sen, mitä se sarjataso on. Samalla tavalla kuin Crystal Palace ja Aki Riihilahti aikoinaan. Ero on huikea Mestaruussarjaan nähden. Liverpoolin kone ei käy vielä kuitenkaan saumattomasti, josta on varmasti etua Norwichille, Muurinen pohtii.
Konkarivalmentaja odottaa innoissaan kotkalaisen debyyttiä. Hän povaa Kanarianlinnuille
kuitenkin hankalaa kautta.
– Onneksi hän jäi Norwichiin. En tiedä, montako seuravaihtoehtoa Temellä oli. Kaikki tietää
Norwichissa, että tulee kova vuosi. Teemu on ollut niin loistava, että fanit, valmennus ja
seurajohto tykkää hänestä, jonka myötä penkkikomennus ei tule hänelle niin nopeasti, vaikka maaleja ei tulisi alkuun.
– Vaarana on kuitenkin se, että jos pisteitä ei tule joukkueelle, niin valmentaja voi joutua
lähtemään tai joutuu tekemään muutoksia. Toivon Norwichille hyvää kautta, mutta veikkaan, että vaikeuksia tulee.
– Valitettavasti Norwich on mun laskuissa niitä sarjataulukon alapään seuroja. Pidän kuitenkin peukkuja, Muurinen sanoo.
Muurinen ei lähde arvioimaan numeraalisesti, kuinka monta maalia Teemu Pukki pystyy Valioliigassa iskemään.
– Totta kai toivon, että tekee 20. Maalipaikkojen määrä ratkaisee Temen onnistumisen. Norwich joutuu parkkeeraamaan kuitenkin bussin. Se nähdään jo perjantaina. Yksi pikku-Teme juoksee kärjessä.
– Joukkueen pitäisi yllättää rohkeudella ja saada sitä kautta maalipaikkoja. Teemu on parhaimmillaan, kun vastustajan puolustus on ylhäällä, eikä montaa vastustajaa vastassa.
Valioliigakauden avajaisia PukkiPartya vietetään perjantaina 9.8. klo 20.00 alkaen Casino Helsingin Fennia Salongissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy K18, lavalla mm. Markku Kanerva, Jussi Jääskeläinen ja Keith Armstrong. Ilta huipentuu Liverpool-Norwich-otteluun, jonka ennakkostudio alkaa klo 21.
Valioliigakausi 2019-20 näkyy tuttuun tapaan Viasatin kanavilla ja Viaplayssa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Jesse Lingard koesopimuksella Saudi-Arabiaan
- Erik ten Hagin kädenojennus Jadon Sancholle on nihkeä ja erikoinen
- Hankinta maksoi lähes miljoona euroa per minuutti – Leeds lähettää valituksen CASille
- Lehti: Eripura kasvaa Manchester Unitedissa – pelaajien mielestä Erik ten Hag ei kritisoi suosikkejaan
- Virallista! Arsenalin kapteenille uusi sopimus – nousee seuran palkkakuninkaaksi
- Brighton hävisi ensimmäisen eurotrillerinsä – näin kommentoi Roberto De Zerbi
- Fantasy Premier League: Peliviikko 6 – aika hankkia Julián Álvarez?
- Aston Villalle tappio Puolassa – Unai Emery puolusti valintojaan
- Jürgen Klopp teki historiaa – otti Liverpoolin ennätyksen nimiinsä
- Brightonille karvas pettymys historiansa ensimmäisessä europelissä
- Hankinta maksoi lähes miljoona euroa per minuutti – Leeds lähettää valituksen CASille
- Erik ten Hagin kädenojennus Jadon Sancholle on nihkeä ja erikoinen
- Lehti: Eripura kasvaa Manchester Unitedissa – pelaajien mielestä Erik ten Hag ei kritisoi suosikkejaan
- Virallista! Arsenalin kapteenille uusi sopimus – nousee seuran palkkakuninkaaksi
- Thierry Henry: Arsenalin ykkösmaalivahti vaihtui pysyvästi: ”Kyse ei ole rotaatiosta”
- Jesse Lingard koesopimuksella Saudi-Arabiaan
- Jesse Lingard kärähti ratista: ”Olen pahoillani”
- Brighton hävisi ensimmäisen eurotrillerinsä – näin kommentoi Roberto De Zerbi
- Fantasy Premier League: Peliviikko 6 – aika hankkia Julián Álvarez?
- Brightonille karvas pettymys historiansa ensimmäisessä europelissä