Telegraph: Chelsea valmis korvaamaan David Luizin Bournemouth-topparilla siirtopannan päätyttyä
The Telegraphin mukaan Chelsea on valmis hankkimaan Nathan Akén takaisin Stamford Bridgelle, jos Frank Lampard haluaa hankkia David Luizille korvaajan siirtopannan päätyttyä.
Luiz jätti Chelsean siirtoikkunan päätöspäivänä siirtyäkseen paikallisvastustaja Arsenalin riveihin 10 miljoonalla eurolla.
Uusi valioliigakausi käynnistyy Chelsean osalta sunnuntaina, eikä Lampardilla ole käytettävissään kuin neljä keskuspuolustajaa; Evertonista palannut Kurt Zouma, viime kaudella vain kahdeksan valioliigaottelua pelannut Andreas Christensen, polvivammasta palautuva Antonio Rüdiger sekä akatemiakasvatti Fikayo Tomori, jonka oli alunperin määrä siirtyä täksi kaudeksi lainalle.
Chelsean siirtopanna umpeutuu vasta talven siirtoikkunan jälkeen. Lontoolaisseura on kuitenkin tehnyt siirtokiellostaan valituksen CAS:lle, joka voi parhaimmassa tapauksessa katkaista FIFA:n asettaman kiellon ennenaikaisesti. Chelsea voisi tällöin rekisteröidä uusia pelaajia jo tammikuussa.
Aké, 24, siirtyi Bournemouthiin pysyvästi kaksi vuotta sitten. Hollantilaistopparin sopimukseen kuuluu 40 miljoonan punnan takaisinosto-optio, jonka Chelsea voi aktivoida milloin tahansa.
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen