Unelmamaalien erikoismies rankaisi kaunokaisella – tuttu peikko vei jälleen Man Unitedilta pisteitä

Manchester United jäi jälleen Wolverhamptonia vastaan ilman täysiä pisteitä. Tuttu peikko jätti Unitedin tällä kertaa kotinurmellaan 1-1-tasalukemiin.
Wolvesille pisteen ratkoi tyylilleen uskollisena kaukolaukauksella rankaissut Ruben Neves. Unitedin leirissä Paul Pogba epäonnistu tärkeässä rangaistuspotkussaan.
United otti johtoaseman 27. minuutilla. Marcus Rashford vapautti Anthony Martialin lyhyellä pystysyötöllä maalintekoon ja laukaus upposi ylänurkkaan.
Wolves sai tilaisuuden tasoitukseen toisen puoliskon alusta. Raul Jimenez hyppäsi boksissa keskitykseen, mutta puskuyritys osui vasempaan tolppaan.
Heti seuraavassa tilanteessa isännät tasoittivat, kun Neves täräytti boksin reunalta silmiä hivelevän kaukolaukauksen David De Gean selän taakse.
Unitedilla oli vielä 68. minuutilla tilaisuus voittomaaliin rangaistuspotkusta, kun Pogba kaadettiin sääntöjenvastaisesti boksin sisällä. Rui Patricio kuitenkin aavisti ranskalaisen yrityksen suunnan ja nollasi United-tähden.
United ei onnistunut voittamaan Wolvesia viime kaudella kertaakaan. Wolves voitti kauden kolmesta kohtaamisesta kaksi, joista toinen oli FA Cupia. Kolmas ottelu päättyi tasatulokseen.
Unitedilla on kahteen ensimmäiseen kierroksen neljä pistettä kasassa. Seura majailee sarjassa neljäntenä.
Wolvesilla on kahden tasapelin myötä kaksi pistettä vähemmän.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Everton-manageri selitti kummastuttanutta ratkaisuaan
- Ruben Amorim vertauksesta Pep Guardiolan Cityyn: ”Täysi vitsi”
- Enzo Maresca tyrmäsi väitteet Mestarien liigan vaikutuksesta konttaukseen
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”