Tottenham-puolustaja myönsi etsineensä uutta seuraa viime kesänä: ”Halusin lähteä”
Kuva: Getty Images
Tottenhamin laitapuolustaja Serge Aurier halusi jättää lontoolaisseuran viime kesänä vähäisen peliaikansa takia. Hänelle on kuitenkin avautunut isompi rooli tällä kaudella Kieran Trippierin siirryttyä Atlético Madridiin.
Loukkaantumiset ja ailahtelevat peliesitykset pitivät norsunluurannikkolaisen visusti penkillä viime kaudella. Aurier pelasi vain kahdeksassa Valioliiga-ottelussa, eikä hän ollut halukas jäämään Tottenhamin riveihin.
Aurier ei edes pelannut kauden ensimmäisissä otteluissa, sillä siirtoikkuna muualla Euroopassa oli vielä auki. Aurier myönsi toivoneensa siirtoa, mutta haluaa nyt hyödyntää uuden tilaisuutensa Mauricio Pochettinon alaisuudessa.
– Etsin tietä ulos, joten en voinut pelata. Kun yrität siirtyä muualle, et voi pelata koska loukkaantuminen tai mikä vain pilata kaiken. Halusin lähteä joten se oli normaalia minulle olla pelaamatta. Muuten se on managerin päätös. Hän on se joka päättää mikä on parasta koko ryhmälle, Aurier kertoi The Mirrorille.
– Kuten olen sanonut aiemmin, kausi on pitkä joten yritämme parantaa ajan myötä. Haluni lähteä, minusta se on ihan normaalia. Olen tärkeä pelaaja maajoukkueessani. En ole enää 20-vuotias joten minun on pelattava, ja oltava iloinen.
– En ole ainut henkilö jolla on päätäntävalta. Tänään, siirtoikkuna on suljettu, joten keskityn täysillä seuraani ja katsomme sen jälkeen mitä on luvassa. En ole pettynyt siihen että jäin, koska se antaa minulle mahdollisuuden itseni ylittämiseen ja hyvään kauteen. Pomolla on viimeinen sana ja täällä pomona toimii manageri (Pochettino).
Aurier on avannut kaksi Valioliiga-ottelua tällä kaudella. Hän ei pelannut viime viikon Brighton-tappiossa pelikiellon takia.
LUE MYÖS:
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä

- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle