Nuori kaksikko ihastutti Man United -kannattajia: ”Hän oli ottelun paras pelaaja”

Manchester United kaatoi Eurooppa-liigassa Partizan Belgradin vieraskentällä 1-0-lukemin. Englantilaismediat ovat nostaneet ottelusta esille varsinkin kaksi nuorta pelaajaa, jotka olivat edukseen haastavalla vierasreissulla.
Vasempana laitapuolustajana koko ottelun urakoinut Brandon Williams, 19, oli monien papereissa koko ottelun paras pelaaja. Hänen lisäkseen 18-vuotias James Garner vakuutti United-debyytissään.
Manchesterilaisseuran valmentaja Ole Gunnar Solskjaer oli luonnollisesti erittäin tyytyväinen aiheen suhteen.
– He suoriutuivat mainiosta, Solskjaer vastasi kaksikosta kysyttäessä.
– Minusta tuntui, että Jimmy vain kasvoi ja kasvoi pelin aikana, tullen paremmaksi ja paremmaksi.
– Tämän lisäksi Brandon oli mielestäni ottelun paras pelaaja. Hän on ollut fantastinen muutamassa pelaamassaan ottelussa.
Williamsin nousu ensimmäisen puoliajan loppupuolella johti rangaistuspotkuun, josta ratkaisumaali syntyi.
– Poika ei tunne pelkoa ollenkaan. Hän on rohkea kuin leijona ja hankki meille voiton.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uli Hoeneßilta merkittävä paljastus Nicolas Jacksonin Bayern-diilistä: ”Ei ikinä tule tapahtumaan”
- Thomas Tuchel pettyi kolmeen Englannin pelaajaan
- Joukkuekaveri paljasti: Alexander Isak ei päässyt hyvästelemään joukkuekavereitaan
- Barcelona ja Real Madrid haluavat Liverpoolin himoitseman topparin
- La Ligan jättiseura halusi Xavi Simonsin – siirto kaatui hintaan
- Englannille helposti unohtuva voitto lilliputtia vastaan
- Yllätyskäänne: ykkösmiehistössä rajusti flopannut ex-tähti lähdössä lainalle Man Unitedista
- Nottingham Forest -pomo päästi suustaan poliittisesti tulenaran väitteen Ukrainasta – sitten tuli Boris Johnson ja hiljensi hänet
- Alexander Isakin kunnosta huonoja merkkejä maajoukkuetehtävissä
- Seurapomo: Newcastle teki paremman tarjouksen Liverpoolin uudesta topparista
- Thomas Tuchel pettyi kolmeen Englannin pelaajaan
- Uli Hoeneßilta merkittävä paljastus Nicolas Jacksonin Bayern-diilistä: ”Ei ikinä tule tapahtumaan”
- Alexander Isakin kunnosta huonoja merkkejä maajoukkuetehtävissä
- La Ligan jättiseura halusi Xavi Simonsin – siirto kaatui hintaan
- Joukkuekaveri paljasti: Alexander Isak ei päässyt hyvästelemään joukkuekavereitaan
- Barcelona ja Real Madrid haluavat Liverpoolin himoitseman topparin
- Arsenalin pelaaja sai tietää lähdöstään Fabrizio Romanon kautta
- Englannille helposti unohtuva voitto lilliputtia vastaan
- Yllätyskäänne: ykkösmiehistössä rajusti flopannut ex-tähti lähdössä lainalle Man Unitedista
- Thomas Tuchel: Mason Greenwood ei ole Englannin suunnitelmissa