AC Milan hylkäsi Matetan lääkärintarkastuksessa – nyt hyökkääjän tilanteessa täyskäännös
Crystal Palacen päävalmentaja Oliver Glasner kertoo Sky Sportsin mukaan, ettei siirtospekulaatioissa pyörinyt Jean-Philippe Mateta tarvitse polvileikkausta. Ranskalaishyökkääjän siirto AC Milaniin kariutui siirtoikkunan viimeisenä päivänä tammikuussa.
Glasner kertoi viime viikolla, että Mateta on pelannut suuren osan kaudesta polvi turvonneena. Vaivan takia hyökkääjä ei läpäissyt lääkärintarkastusta Italiassa. Milanin lääkärit olivat varmoja leikkauksesta, mutta Crystal Palacessa tilanne nähdään nyt toisin. Mateta on välttymässä operaatiolta – tosin pelikuntoon palaaminen vie vielä viikkoja.
Siirron kaaduttua Mateta on käynyt useilla eri lääkäreillä, ja eri maiden asiantuntijat ovat antaneet tilanteesta vaihtelevia arvioita. Lopullinen päätös jäi lopulta pelaajalle itselleen.
– Hän ei tarvitse leikkausta, Glasner kertoi vahvistaen, että päätös oli Matetan.
– Vamma ei ole niin paha kuin pelättiin. Useiden lääkärien ja asiantuntijoiden mielipide on, että voimme hoitaa polvea paremmalla tavalla kuin leikkauksella.
– Hän tulee olemaan sivussa jonkin aikaa. En voi sanoa, onko se kaksi viikkoa, kolme viikkoa vai neljä viikkoa, mutta leikkausta ei tarvita. Se on erittäin positiivista. Toivottavasti hän on pian takaisin, Glasner jatkoi.
Joko vihdoin tilanne alkaa rauhoittua?
Glasnerin mukaan Mateta oli erittäin pettynyt siirron kariutumiseen, mutta tilanteen selkiytyminen voi lopulta olla myös helpotus.
– Nyt on selvää, että hän on Crystal Palacen pelaaja ainakin kesään asti, Glasner sanoi.
– Hän haluaa palata mahdollisimman nopeasti ja auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme. Se on hänen asenteensa, ja se on parasta, mitä hän voi tehdä.
LUE MYÖS:
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle