VAR-pomon mielestä videotuomarointi Valioliigassa on toiminut hyvin: ”Antaisin meille arvosanaksi seiskan”

Ensimmäistä kertaa Valioliigassa käytössä oleva VAR on saanut reilusti kritiikkiä kuluvan kauden aikana. Valioliigan videotuomareiden päällikkö Neil Swarbrick on kuitenkin kehunut tämän kauden VAR-toimintaa, antaen sille arvosanaksi peräti 7/10.
Viime viikonlopun ottelukierroksella VAR-tuomiot herättivät jälleen reilusti keskustelua. Lähes neljän minuutin pohdinnan jälkeen Sheffield Unitedilta hylättiin maali marginaalisen paitsion takia Tottenhamia vastaan. Manchester Cityn nujertanut Liverpool näytti sen sijaan syyllistyneen kahteen käsivirheeseen rangaistusalueen sisällä, mutta kumpaakaan tilannetta ei tutkittu sen tarkemmin VAR:n toimesta.
Swarbrickin mielestä VAR on kuitenkin ollut enemmän hyödyksi kuin haitaksi ratkaisevia tuomioita tehdessä. Hän on myös vakuuttaa olevansa avoin kaikille palautteille ja parannusehdotuksille.
– Olen hyvin tyytyväinen, rehellisesti, sen perusteella miten olemme aloittaneet, Swarbrick kertoi BBC:n mukaan.
[readmore from=VAR]
– Antaisin meille arvosanaksi seiskan [täydestä kymmenestä]. Me olemme tehneet enemmän oikeita päätökisä VAR:n kanssa kuin ilman sitä. Jos arvosana on nyt seitsemän – alkuaikoina – kahden vuoden sisällä toivon saavuttavan kahdeksan ja puolen, tai yhdeksikön.
– Olemme valmiita kehittämään [VAR:ia] – tämä ei ole sellainen tapaus, missä emme suostuisi joustamaan. Aiomme kuunnella palautteita ja [selvittää] missä voimme parantaa, lupaan sen.
BBC:n mukaan onnistumisprosentti avaintuomioiden – kuten maalien, punaisten korttien ja rangaistuspotkujen kohdalla – on noussut viime kauden 82-prosentista yli 90-prosenttiin VAR:n avulla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää

- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?