José Mourinhoa varoitettiin Romelu Lukakusta – ”Hän on iso vauva”

Belgialaishyökkääjä Romelu Lukakun aika Manchester Unitedissa sujui kaksijakoisesti. Hän pelasi Unitedissa 96 ottelua ja teki niissä yhteensä 42 maalia, mutta hän sai usein kritiikkiä ailahtelevaisuudestaan ja siitä, että osumat syntyivät harvoin isoja seuroja vastaan.
Lukakun ja Unitedin yhteinen aika kesti lopulta vain kaksi vuotta. Viime kesänä hän siirtyi Manchesterista Italiaan ja Internazionale Milanoon, jossa maaleja on tullut 15 pelissä yhteensä yhdeksän kappaletta.
Belgialaishyökkääjä kertoi juuri Het Belang van Limburgin haastattelussa, että hän päätti jo maaliskuussa lähtevänsä Manchester Unitedista.
Evertonin entinen jalkapallojohtaja Steve Walsh kertoi The Athleticille, että hän varoitti José Mourinhoa Lukakusta ja tämän asenteesta.

Mourinho oli vielä Unitedin manageri, kun Walsh ja kumppanit myivät kesällä 2017 Lukakun Manchesteriin noin 85 miljoonalla eurolla. Mourinho sai potkut viime joulukuussa ja Lukaku lähti Unitedista puoli vuotta myöhemmin.
[readmore from=Romelu-Lukaku]
Walsh työskenteli vuosituhannen alkupuolella Mourinhon kanssa Chelseassa. Hän yritti varoittaa entistä työkaveriaan Lukakun asenteesta, mutta portugalilaisvalmentaja ei antanut sen haitata.
– Kun José hankki Romelu Lukakun Evertonista, muistan sanoneeni hänelle, että ”Sinun on oltava varovainen Lukakun kanssa. Hän on iso vauva”.
– Hän sanoi, että pystyy käsittelemään häntä. En usko, että hän sai Lukakua kunnolla mukaan henkisesti, mikä on välttämätöntä.
– Sellaisia hän ja Paul Pogba ovat. He eivät ole minun näköisiä pelaajia. He välittävät enemmän itsestään kuin joukkueesta. En olisi koskenut heihin. Vaikka he ovat hyviä pelaajia, se ei tarkoita, että heidän avulla saa kasattua hyvän joukkueen.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”